Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Katutaide toi puput ja Jyväskylän tutut maamerkit kaupunginkirjasto-kansalaisopiston sisäpihalle

Katutaide toi puput ja Jyväskylän tutut maamerkit kaupunginkirjasto-kansalaisopiston sisäpihalle

Vapaudenkadulla sijaitsevan pääkirjasto-kansalaisopistorakennuksen parkkipaikka sai kuluvalla viikolla uuden ilmeen, kun sisäpihalle ilmestyi uusi, koko seinän peittävä graffiti. Värikkään ja monipuolisen työn takana ovat Jyväskylässä kasvanut ja sittemmin turkulaistunut Jussi Karhusaari yhdessä ystävänsä Markon kanssa.

Karhusaari ei ole kirjaston seinän kimpussa ensimmäistä kertaa. Mies oli mukana jo vuonna 1999 kun harmaa betoni sai maalipinnan edellisen kerran.

– En muista mistä idea sai tuolloin alkunsa, mutta nyt, viisitoista vuotta myöhemmin seinä oli kipeästi uudelleenmaalauksen tarpeessa. Väri oli rapistunut ja aika ajanut muutoinkin työn ohi.

Karhusaari otti itse yhteyttä kirjastoon, jossa ajatukseen suhtauduttiin myötämielisesti. Maalit kustansi kaupunki, palkkaa mies ei työstä edes pyytänyt.

– Pääasia, että seinästä tulee hieno ja siitä on iloa ohikulkijoille.

Työ aloitettiin maalaamalla edellinen pinta piiloon. Uusi graffiti sai innostuksensa Jyväskylän kaupunkikuvasta kun Karhusaari halusi tuoda esiin asukkaille ja turisteille tuttuja maamerkkejä. Maisemien lisäksi seinällä seikkailee Turusta tuttuja pupuhahmoja. Väinämöisen lakkeihin sonnustautuneet jänöt ovat selkeästi kaupungissa turistin roolissa.

Katutaidetta osataan arvostaa

Yli kaksikymmentä vuotta graffiteja harrastanut Karhusaari iloitsee, että katutaiteen arvostus on kasvanut vuosi vuodelta.

– Jyväskylässä graffiteihin ja katutaiteeseen on suhtauduttu ainakin omana aikanani hyvin. Kaupunki on järjestänyt tilaa ja mahdollisuuksia maalaamiseen kiitettävästi.

Myös ohikulkijoissa työ herättää huomiota. Karhusaaren mukaan valtaosa ihmisistä suosii graffiteja tyhjän betonipinnan sijaan.

– Etenkin esittävät kuvat saavat osakseen kiitosta ja kehuja.

Kirjasto-kansalaisopistorakennuksen graffiti on herättänyt myös valtakunnallista kiinnostusta, kun keskisuomalainen kansanedustaja Touko Aalto kommentoi sitä omalla facebook-tilillään.

– Tämä on hienoa, tämä on ‪#‎jyväskylä, ‎#streetart‬ ja #‎graffiti,‬ hän kirjoittaa.

8.7.2015Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje