Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Lounaispuiston yhteislauluillassa lauletaan rakkauden sävelmiä

Lounaispuiston yhteislauluillassa lauletaan rakkauden sävelmiä

Lounaispuiston Kesän seuraavassa yhteislauluillassa 30.6 klo 18 lauletaan rakkauden sävelmiä. Lauluiltoja vetää tuttuun tapaan Konsta Niskavaara ja Sputnik-yhtye. Lauluvihkot jaetaan paikan päällä. Noin tunnin kestävään tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Puistolauluissa tunnelmoidaan sekä onnellisten ja hempeiden, että riipivien ja haikeidenkin rakkaustarinoiden parissa. Lauluillassa päästään laulamaan tuttujen suomalaisten kynäniekkojen, kuten Reino Helismaan, J. Karjalaisen ja Juha Tapion tuotantoa, mutta myös maailmantähtien Elviksen ja The Beatlesin kappaleita.

Lounaispuiston Kesän Lauluiltojen kanssa järjestetään vuoroviikoin Puistotansseja. Tiistaina 7.7. Tankotanssikoulu Ready Set Pole järjestää yleisölle ainutkertaisen tilaisuuden päästä kokeilemaan tankotanssin alkeita ulkona. Ilta huipentuu kahteen tankotanssiesitykseen. Lauluillat ja Puistotanssit järjestetään yhteistyönä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen ja Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa.

Lounaispuiston kesän ohjelma: http://visit.jyvaskyla.fi/tapahtumat/lounaispuisto

Lisätietoja
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Asta Kantonen
p. 014 266 1954
asta.kantonen(at)jkl.fi
http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/palvelut

26.6.2015Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje