Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kuokkalaan ja Tikkakoskelle uudet yhtenäiskoulut 1.8.2015

Kuokkalaan ja Tikkakoskelle uudet yhtenäiskoulut 1.8.2015

Jyväskylän perusopetuksessa aloittaa ensi elokuussa kaksi uutta yhtenäiskoulua. Kuokkalan yhtenäiskoulu yhdistää Kuokkalan ja Pohjanlammen koulut, Tikkakosken yhtenäiskoulu muodostuu Liinalammin, Nyrölän, Luonetjärven ja Tikkakosken kouluista.

Kuokkalan yhtenäiskoulu tulee toimimaan ensimmäiset vuodet nykyisissä rakennuksissa. Kiinteistöjen korjaus on alkanut Kuokkalan koulun lattiaremontilla. Remontti valmistuu syksyllä 2016. Pohjanlammen ja Kuokkalan koulun väliin rakennetaan uudisrakennus, joka yhdistää kiinteistöt ja tuo kaivattua lisätilaa. Uudisrakennusosa ja Pohjanlammen koulun peruskorjaus valmistuvat syksyyn 2019 mennessä.

Tikkakosken yhtenäiskoulusta tiedottava vanhempaintilaisuus pidetään maanantaina 11.5. klo 17.00 Tikkakosken koulun auditoriossa.

Kuokkalan yhtenäiskoulun hankesuunnitelmaa esitellään Jyväskylän nuorisovaltuustolle tiistaina 12.5. Suunnitelmista kiinnostuneilla nuorilla on mahdollisuus tulla kuuntelemaan tilaisuutta klo 16 alkaen Veturitalleille.

Uuden koulun toimintakulttuuria rakennetaan yhdessä

Yhtenäiskoulujen toimintakulttuurin rakentaminen aloitetaan elokuussa. Lukuvuonna 2015-2016 koulujen tavoitteena on luoda yhteistä toimintakulttuuria, joka edistää yhdessä tekemisen mahdollisuuksia ja osallistaa kaikkia uuden suuremman kouluyhteisön jäseniä - niin lapsia ja nuoria kuin koulun aikuisiakin.

Käytännössä ensimmäisenä vuonna yhdessä tekeminen näkyy esimerkiksi tilojen ja välineiden joustavampana yhteiskäyttönä sekä yhteisten tilaisuuksien ja toiminnallisten tapahtuminen toteutumisena. Mitään suuria muutoksia turvalliseen kouluarkeen ei ole tulossa. Jatkossa opetusjärjestelyihin saadaan monipuolisuutta ja uudenlaisia yhteistyömuotoja uuden opetussuunnitelman mukaisesti.

Lisätietoja:
palvelujohtaja Tuija Rasinen, perusopetus, p. 014 266 4984
palvelujohtaja Ulla Törmälä, perusopetus, p. 014 266 4985
rehtori Seppo Pulkkinen, Kuokkalan koulu, p. 014 266 4681
rehtori Petri Palve, Pohjanlammen koulu, p. 014 266 4487
rehtori Tuija Permikangas-Seppänen, Tikkakosken koulu, p. 014 266 4732
rehtori Harri Penttinen, Luonetjärven koulu, p. 014 266 4557

8.5.2015Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje