Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Päiväkotilasten hyvinvointia arvioidaan Jyväskylässä

Päiväkotilasten hyvinvointia arvioidaan Jyväskylässä

Jyväskylän kunnallisten päiväkotien, neuvolan ja perheiden yhteistyö lasten hyvinvoinnin edistämisessä tiivistyy. Kaikki 4 ja 6 -vuotiaat päiväkotilapset osallistuvat SDQ-mittaristolla tehtävään hyvinvointiarviointiin tämän vuoden aikana Palokan, Tikkakosken, Mannilan ja Lahjaharjun alueilla.

Lapsen hyvinvointia arvioidaan 4-vuotiaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelman keskustelussa. 6-vuotiaan lapsen hyvinvointia arvioidaan esiopetussuunnitelmakeskustelun yhteydessä. Keskustelun yhteydessä täytetään huoltajien kanssa yhdessä keskustellen yhteenveto lapsen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Keskustelussa arvioidaan kasvun ja kehityksen rinnalla lasten sosiaalisuutta, kaverisuhteita, tunnetaitoja, tarkkaavaisuutta ja käyttäytymisen edistymistä. Päiväkoti lähettää lapsen hyvinvointia koskevan yhteenvedon neuvolaan. Yhteenvetoon kirjattuja asioita käydään perheen kanssa läpi 4 ja 6-vuotistarkastuksen yhteydessä.

Uusi käytäntö helpottaa lapsen yksilöllisten kehitysvaiheiden seuraamista ja lisää neuvolan, päiväkodin ja perheen yhteistyötä. Tarvittaessa tukitoimia päästään myös aloittamaan varhaisemmassa vaiheessa. Lasten hyvinvointiarviointia laajennetaan koko varhaiskasvatukseen ensi syksyn aikana.

Lisätietoja:
päiväkodinjohtaja Tiina Tomperi, Pappilanvuoren päiväkoti, p. 014 266 3239
päiväkodinjohtaja Raija Kauppinen, Puuppolan päiväkoti, p. 014 266 3186
lapsen oma neuvola

27.4.2015Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje