Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Kirjastoauton asiakas – ilmoittaudu tekstiviestirinkiin ja kuulet aikataulumuutokset tuoreeltaan

Kirjastoauton asiakas – ilmoittaudu tekstiviestirinkiin ja kuulet aikataulumuutokset tuoreeltaan

Jyväskylän kaupunginkirjaston kaikissa kolmessa kirjastoautossa otetaan huhtikuun aikana käyttöön ryhmätekstiviestipalvelu, jonka avulla henkilökunta voi tiedottaa kirjastoautojen reittien äkillisistä peruuntumisista.

– Tällä hetkellä asiakkaiden tavoittaminen on vaikeaa, mikäli reitit peruuntuvat yllättäen esimerkiksi sairastapauksen vuoksi. Asiakkaat saapuvat pysäkille, mutta kirjastoautoa ei näy tai kuulu. Tilanne on ikävä sekä odottajalle että kirjastopalvelulle, osastonjohtaja Riitta Kärkkäinen kirjastoauto-osastolta tiivistää.

Kärkkäisen mukaan palvelua ryhdytään parantamaan jo tulevana maanantaina, jolloin käynnistyy viestiringin kokoaminen.

– Maanantaista alkaen autoissa on esillä lista, johon asiakkaat voivat halutessaan jättää puhelinnumeronsa. Palvelun käynnistyttyä he saavat tiedon aikataulumuutoksista tuoreeltaan omaan matkapuhelimeensa tekstiviestillä, Kärkkäinen kertoo.

Ennen palvelun käyttöönottoa asiakkaan tulee allekirjoittaa suostumus, jossa tämä antaa kirjastolle luvan tekstiviestien lähettämiseen. Rekisteriin kerätään vain puhelinnumeroita eikä sitä käytetä muihin yhteydenottoihin tai markkinointiin. Viesti lähetetään vain, jos reitti peruuntuu kokonaan. Rinkiin on mahdollista ilmoittautua myös myöhemmin.

Ryhmätekstiviestit lähtevät Jyväskylän kaupungilla käytössä olevan numerohakupalvelu 16100.fi kautta.

Lisätiedot:
Riitta Kärkkäinen, osastonjohtaja, kirjastoauto-osasto, Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto, p. 014 266 4128, riitta.karkkainen[@]jkl.fi

16.3.2015Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje