Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Viirulle ja Pesoselle toinen lisäesitys Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle sunnuntaina 12.4

Viirulle ja Pesoselle toinen lisäesitys suurelle näyttämölle sunnuntaina 12.4.

Jyväskylän kaupunginteatterin pienen näyttämön kerta toisensa jälkeen täyttänyt Viiru ja Pesonen – kun Viiru oli pieni ja katosi -esitys nähdään sunnuntaina 12.4. kahdesti suurella näyttämöllä. - Tätä voisi jo kutsua supersuosioksi, sanoo Viiru-kissa ja paukuttelee tyytyväisenä henkseleitään Ukko Pesosen vanavedessä.

– Sunnuntaina päivällä on jo yksi Viirun lisäesitys klo 15, mutta koska se täyttyi supervauhtia, päätimme esittää Viirun vielä toistamiseen klo 18. Toivottavasti tämä sunnuntai-iltaesityskin sopii mahdollisimman monelle, teatterinjohtaja Kari Arffman kertoo.

Ukko Pesonen, hänen villi ja utelias kissansa Viiru, ystävällinen rouva Anttonen, erikoinen kanalauma sekä salaperäinen mäyrä valloittivat Jyväskylän kaupunginteatterin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jo lähes 16 000 pientä ja iso katsojaa on seurannut Viirun hullutuksia yli 170 esityksessä pienel-lä näyttämöllä.

Esityksen on ohjannut Miika Muranen (vier.), lavastuksen on suunnitellut Risto Nykänen ja puvut Tuovi Räisänen. Jyrki Heikkilän säveltämä musiikki ja Hannele Ruotsalon runoilemat laulut tempaavat mukaansa niin pienet kuin isotkin katsojat. Viirun roolissa nähdään Elsa Kalervo (vier.), Ukko Pesosena on Hannu Hiltunen. Rouva Anttoseksi, kanoiksi ja Mäyräksi taipuu Maritta Viitamäki.

Lisätietoja:
teatterinjohtaja Kari Arffman p. 040 703 4735
markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi, p. 014 266 4183, 040 556 9810
tiedottaja Sirkka Helke, p 014 266 4174, 0503407293
http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/naytelmat/ohjelmisto/viirujapesonen

kuvia
http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/media/kuvapankki#viirujapesonenkunviiruolipienijakatosi


5.3.2015Sirkka Helke

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje