Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kansalaisopiston yleisötilaisuudet maaliskuu 2015

Jyväskylän kansalaisopiston yleisötilaisuudet maaliskuu 2015

Maaliskuussa kansalaisopiston tapahtumatarjonta on vilkkaimmillaan. Monipuoliset luentosarjat johdattavat kuvataiteen ja ympäristöasioiden äärelle. Kuun loppupuoli huipentuu taiteen perusopetuksen kevätnäyttelyihin, joissa esillä on lasten ja nuorten töitä sekä muita luovia pulpahduksia.

Kohti kestävää tulevaisuutta -luentosarja

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen merkitsee yhä määrätietoisempaa vastuunottoa ihmisistä ja ympäristöstä. Kevätlukukauden aikana järjestetään useita teemaan liittyviä luentoja ympäristöaiheista sekä seudullisesta kulttuuriperinnöstämme.

Jätevesien käsittely viemäriverkostojen ulkopuolella
Ti 3.3. 18–19.30
Kansalaisopisto, luentosali 1 (Vapaudenkatu 39–41)
Tuija Manerus, projekti-insinööri, JAMK Jätevesineuvonta Keski-Suomessa -hanke
Luennolla käydään läpi haja-asutuksen jätevesien käsittelyn lainsäädäntö, puhdistusvaatimukset ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdot sekä oman järjestelmän kunnostuksen eteneminen.

Kuivakäymälät ja vapaa-ajan asuntojen jätevesien käsittely
Ti 10.3. 18–19.30
Kansalaisopisto, luentosali 1 (Vapaudenkatu 39–41)
Tuija Manerus, projekti-insinööri, JAMK Jätevesineuvonta Keski-Suomessa -hanke
Kuivakäymälä on todellinen vaihtoehto vesikäymälälle. Luennolla tutustutaan erilaisiin sisä- ja ulkotiloihin sopiviin kuivakäymälätyyppeihin sekä käydään läpi kuivakäymälän tuuletus, käymäläjätteen kompostointi, suotonesteen tai virtsan käsittely ja hyötykäyttö. Lisäksi annetaan tietoa vapaa-ajan asuntojen jätevesien käsittelystä.

Järjestäjät: Jyväskylän kansalaisopisto ja JAMK Jätevesineuvonta Keski-Suomessa –hanke
Lisätiedot: Sini Louhivuori, rehtori, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4087

Puhetta taiteesta –luentosarja

Luentosarjassa pohditaan mitä tapahtui Suomen ja Keski-Suomen kuvataide-elämässä 1950- ja 1960-luvuilla. Kevään asiantuntijaluennot kertovat ajanjakson taiteilijoista, teoksista ja taiteen tekemiset taustoista.

Lehdissä kirjoitettua – keskisuomalaista kuvataide-elämää 1950- ja 1960-luvuilla
To 12.3. klo 16.30–18
Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23)
Seija Heinänen, tutkija, FT, Jyväskylän taidemuseo

Taiteilijamuistoja
To 26.3. klo 16.30–18
Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23)
Hannu Castrén, kuvataidekriitikko, kuvataitelija

Järjestäjät: Jyväskylän taidemuseo ja Jyväskylän kansalaisopisto
Lisätiedot: Seija Heinänen, tutkija, FT, Jyväskylän taidemuseo, p. 014 266 4364

Värien kertomaa –luentosarja

Kohtauksia värien historiasta
Ti 24.3. klo 18–19.30
Kansalaisopisto, luentosali 1 (Vapaudenkatu 39–41)
Päivi Hintsanen, Coloria.net –sivuston suunnittelija ja ylläpitäjä
Luennolla seikkaillaan niin kuninkaallisten hovien loisteessa kuin merirosvojen mukana rämemailla. Värien historia on täynnä merkillisiä anekdootteja, etuoikeuksia, sääntöjä ja kieltoja sekä värin voimaan liittyviä uskomuksia, mutta myös ilmaisuvoimaa ja kauneutta, joka ei ole kadonnut ajan kuluttamanakaan.

Värjäys ja värit keskiajalla
Ti 31.3. klo 18–19.30
Kansalaisopisto, luentosali 1 (Vapaudenkatu 39–41)
Päivi Hintsanen, Coloria.net –sivuston suunnittelija ja ylläpitäjä
Katsaus keskiajan värimaailmaan. Mitä värejä käytettiin ja mistä niitä saatiin?

Lisätiedot: Minna Lahdenperä, kuvataiteen opettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4085.

Näyttelyt

Keramiikkaa, Kansalaisopiston kevätnäyttely
2.–28.3. ma–pe klo 10–19, la klo 11–15
Vaajakosken kirjasto-kansalaisopisto, aulavitriinit (Urheilutie 36 b)
Lisätiedot: Eija Aitola, suunnittelijaopettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4069

Ilo yllättää
Katja Haapakoski
3.3.–1.4. ma–pe klo 10–19, la klo 11–15
Galleria Palkki, Palokan aluekirjasto (Koivutie 5)
Lisätiedot: Jarmo Laaksonen, suunnittelijaopettaja, p. 014 266 4075

Kansalaisopiston kuvataidekoulun XXVII kevätnäyttely
16.3.–1.4. ma–pe klo 10–20, la klo 10–16
Jyväskylän kansalaisopisto, aulagalleria (Vapaudenkatu 39–41)
Näyttelyesittelyt avajaisissa maanantaina 16.3. klo 17–19.
Lisätiedot: Jarmo Laaksonen, suunnittelijaopettaja, Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulu, p. 014 266 4075

Sanataidekoulun Teksti-ikkuna
16.3.–1.4. ma–pe klo 10–20, la klo 10–16
Jyväskylän kansalaisopisto, aulagalleria (Vapaudenkatu 39–41)
Näyttelyssä on esillä lasten ja nuorten tekstejä sekä muita luovia pulpahduksia.
Lisätiedot: Pia Niskanen, sanataiteen opettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4084

Konsertit

Yhteispeliä -kansanmusiikkikonsertti
Pe 13.3. klo 18
Palokan Pelimannitalo (Saarijärventie 71)
Jyväskylän kansalaisopiston kansanmusiikkiryhmät ystävineen soittavat yhteispelillä kevättuulen kepeät sävelet. Väliajan jälkeen yleisöllä on mahdollisuus pistää jalalla koreasti yhtyeiden säestyksellä. Liput ovelta ennen konserttia: 10€/aikuiset, 5€/lapset, 20€/perhelippu (2 aikuista ja lapset).

Järjestäjät: Jyväskylän kansalaisopisto ja Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys ry
Lisätiedot: Katri Lepistö, suunnitteluopettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 26 64080

Yleisöluennoille ja näyttelyihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lisätiedot:
www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto

2.3.2015Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje