Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän Vuoden Yrittäjyyden Edistäjä 2014 –tunnustus apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriaiselle

Jyväskylän Vuoden Yrittäjyyden Edistäjä 2014 –tunnustus apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriaiselle

Jyväskylän Vuoden Yrittäjyyden Edistäjä 2014 –tunnustus apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriaiselle, kuva  Helinä MäenpääJyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen palkittiin Jyväskylän kaupungintalolla 19.2.2015 kaupungin järjestämässä Pk-yrittäjäillassa Vuoden Yrittäjyyden Edistäjä 2014 -tunnustuksella.

Tunnustuksen jakoivat kolmen jyväskyläläisen paikallisyhdistyksen puheenjohtajat Petri Salminen Jyväskylän Yrittäjistä, Susanna Lampinen Jyvässeudun Yrittäjistä ja Seppo Turunen Korpilahden Yrittäjistä.

Jyväskylä on Pekka Utriaisen vaikutuksella noussut valtakunnallisesti esimerkilliseksi toimijaksi palvelusetelien hyödyntämisessä ja palvelusetelitoiminnan kehittämisessä. Jyväskylän kaupungin ja yrittäjien välisen vuoropuhelun alustaksi käynnistetty sote-foorumi on huomattavasti parantanut tiedonkulkua julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Pekka Utriaisen positiivinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen, uusien toimintamallien kokeilemiseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen on edesauttanut merkittävällä tavalla yritysten toimintaedellytysten kehittymistä Jyväskylässä.

Tunnustus myönnetään vuosittain yksityishenkilölle tai yhteisölle, joka on omassa työssään tai toiminnassaan merkittävästi edistänyt myönteisen yrittäjyysilmapiirin kehittymistä tai parantanut yrittäjien menestymisen mahdollisuuksia Jyväskylässä.

Ensimmäinen Vuoden Yrittäjyyden Edistäjä –tunnustus on myönnetty vuonna 2013 Jyväskylän kaupungin hankintajohtaja Marjo Laineelle.

Lisätietoja:
Petri Salminen, Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja, p. 0400 608 812
Pekka Utriainen, apulaiskaupunginjohtaja, Jyväskylän kaupunki, puh. 050 5620 423

19.2.2015Kirsti Lehtola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje