Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin -näyttelyn esittelee yleisölle Seija Heinänen pe 20.2. klo 16.30–17.30

Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin -näyttelyn esittelee yleisölle Seija Heinänen pe 20.2. klo 16.30–17.30

”Lumisella sienellä olen pyyhkinyt aivoni, että Pariisi niihin piirtäisi uudet kuvat”, kirjoitti Matti Kurjensaari kirjassaan Hyvä ja paha Pariisi vuonna 1950. Maailmankatsomismatkoilla eri puolilla Eurooppaa kävi myös keskisuomalaisia taiteilijoita.

Yleisöopastus
oppaana FT Seija Heinänen
perjantaina 20.2. klo 16.30–17.30
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23

Abstrakti taide ja monet sen eri suuntaukset ottivat mittaa toisistaan, mutta myös perinteisestä esittävästä taiteesta. Tyylisuunnat ja tunnelmat vaihtuivat tiheään. Harva vuosikymmen on ollut Suomen taiteessa niin nopeatempoinen kuin 1960-luku.

Jyväskylän kaupungin 1950- ja 1960-lukujen taidekokoelmia esittelevässä Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin -näyttelyssä on mahdollista kurkistaa teosten välityksellä oman aikansa paikalliseen nykytaiteeseen ja taiteilijaelämään. Oppaana on näyttelyn taustatutkimusta tehnyt, FT Seija Heinänen.

Kevään kuluessa järjestämme yleisöopastukset kahtena perjantaina 6.3. ja 24.4. klo 16.30–17.30
Tutustu näyttelyn runsaaseen ohjelmaan http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/ehtiihan_sinne_pariisiin_myohemminkin

Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin. Keskisuomalaista kuvataidetta 1947–1973. Näyttely esillä Jyväskylän taidemuseossa, Kauppakatu 23, su 24.5. saakka, avoinna ti–su klo 11–18.

Lisätietoja:
Seija Heinänen, Jyväskylän taidemuseo, puh 0500 542 082, seija.heinanen(a)jkl.fi

12.2.2015Leena Lokka

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje