Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kaupungin www-sivuja ladattiin yli 33 miljoonaa kertaa vuonna 2014 - ja muita tilastoja

Jyväskylän kaupungin www-sivuja ladattiin yli 33 miljoonaa kertaa vuonna 2014 - ja muita tilastoja

 Kaupungin pääsivuston (www.jyvaskyla.fi) etusivulla käytiin vuoden 2014 aikana 1 563 730 kertaa. Sivuston sivuja ladattiin 33 434 818 kertaa 4 928 875 eri vierailun aikana. Kuukauden aikana sivuille tultiin 116 eri maasta/organisaatiotason osoitteesta. Keskimäärin päivän aikana, joka päivä, sivuille tehtiin noin 9 237 vierailua.

Ajankohtaista-palstalle tehtiin 1 409 uutista ja mediatiedotetta, lisäksi kuulutukset. Tapahtumakalenteriin lisättiin 5 159 tapahtumaa seudun kunnissa. Palautejärjestelmään tuli 4 592 julkista palautetta tai kysymystä.

Jos selaajat tulivat toisella sivustolla olevan linkin kautta sivuillemme, todennäköisintä oli että kyseinen sivusto oli Google. Toiseksi todennäköisintä oli, että selaaja tuli Bing-hakukoneesta ja kolmanneksi todennäköisintä, että selaaja tuli Yahoosta.

Suurin osa selaajista käytti nettiyhteytenään kaupungin verkkoa, amazonawsin verkkoa tai Keski-Suomen sairaanhoitopiirin verkkoa.

Suurin osa selaajista käytti selaimenaan Internet Exploreria (koko vuoden keskiarvo 23.6%), Chromea (23.3%), Firefoxia (20.7%), tai Safaria (14%). Vuoden aikana Chromesta tuli suosituin selain.

Vuoden 2012 aikana alkanut mobiililaitteilla selailu yleistyi 2014 aikana edelleen, joulukuussa 2013 niillä tehtiin 15.9% ja 2014 joulukuussa 28.7% käynneistä. Niissä käyttöjärjestelmät jakaantuivat joulukuussa 2014 näin: iOs 12.3%, Android 12%, Windows 4.34% ja Symbian 0.1%.

Suosituimpia sivuja olivat mm. etusivu, Sää Jyväskylässä, kirjaston verkkokirjasto, karttapalvelu, haku, kirjasto, yhteystietoluettelo, alvaraalto.fi, opetuspalvelut, kaupunginteatteri.

Kaupungin sivujen määrä on noin 163 000 osoitteiden mukaan (12/2014).

Ylläolevat luvut koskevat vain osoitteita jyvaskyla.fi (ja sen aliosoitteita) ja www3.jkl.fi. Tämän lisäksi kaupungilla on noin 20 muutakin www-osoitetta sekä tietysti intranet.

Avointa dataa, responsivisuutta, somea, älypuhelinsovellusta ja videointeja

Jyväskylän avoin data -sivustolla avattiin lisää dataa, mm. 2013 kaupunginvaltuuston äänestystulokset, talousarvion käyttötalous 2015, JVA:n vuokarasunnot 2013 ja LinkkiData. http://data.jyvaskyla.fi.

Pääsivuston ulkoasu ja rakenne uusittiin alkukesästä 2012. Vuoden 2014 aikana 10 muulle eri sivustolle tehtiin joko isompia uudistuksia tai ne avattiin täysin uusina (http://www.jyvaskyla.fi/viestinta/internet/uutta/2014). Yhä useampi sivusto on mobiililaiteille optimoitu (responsiivinen).

Kaupungin eri palveluilla oli 2014 kymmeniä sivuja facebookissa ja twitterissä, elokuvia YouTubessa ja vastaavissa, useita blogeja sekä muutamia intragram-tilejä. Kaupungin pääfacebook-sivulla (http://www.facebook.com/jyvaskyla ) on kirjoitushetkellä 1637 (2013: 1208) “tykkääjää”. Kesällä 2011 perustettiin myös kaupungin Twitter-tili, sinne menevät kaupungin etusivun uutiset rss-syötteellä automaattisesti, sillä on tällä hetkellä 979 (2013:506) tilaajaa (https://twitter.com/JKLn_kaupunki ). Kaupungin YouTube-sivustolla ( http://www.youtube.com/jyvaskylankaupunki ) on käyty katsomassa eri videoita 12 981 (2013: 8 766) kertaa (yhteensä, alusta asti 32 690 kertaa). Suosituin video viime vuonna oli “Kesäinen Jyväskylä -- Summery Jyväskylä”, 5906 katselukertaa.

Elokuussa 2012 otettiin käyttöön Mobiilikunta Jyväskylä -mobiilisovellus, jota on ladattu 8612 kertaa joulukuun loppuun 2014 mennessä. Vuoden 2015 alusta sovellukseen on tullut mukaan häiriötilanneviestintä. Linkki latausosoitteeseen löytyy mm. kaupungin etusivulta ja tästä ( http://www.mobiilikunta.fi/jyvaskyla/lataa ).

Keväällä 2013 aloimme lähettää valtuuston kokouksia suorana bambuserin kautta. Kokousten katsojamäärät ovat vaihdelleet, mutta yhteensä katsomiskertoja on vuoden 2014 aikana 6 795 kappaletta (keskimäärin 566 per kokous), joista suorana 4 336 kappaletta (keskimäärin 361 per kokous). Lähetimme livenä myös muita tilaisuuksia, kuten kuntalaistilaisuuksia, tiedotustilaisuuksia, tapahtumia jne. Niissä livekatsomismäärät ovat olleet tilaisuudesta riippuen vähän yli kymmenestä vähän yli kahteen tuhanteen.

Lisätietoja
Mikael Ratschinskij, verkkoviestintäpäällikkö
etunimi.sukunimi@jkl.fi
014 26 61564

30.1.2015Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje