Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Tuore raportti kertoo Jyväskylän kaupungin ympäristöteoista

Tuore raportti kertoo Jyväskylän kaupungin ympäristöteoista

Jyväskylän kaupungin vuosien 2013–2016 ympäristöraportissa kuvataan kaupungin ympäristötavoitteiden toteutumista ja keinoja, joilla ne on pyritty saavuttamaan. Lyhyissä ja helppolukuisissa teksteissä kerrotaan esimerkiksi pyöräilyn edistämisestä, jätteiden lajittelusta sekä metsien hoidosta.

Raportti pohjautuu kaupunginvaltuuston vuonna 2010 hyväksymiin ympäristöpolitiikan päämääriin, jotka pureutuvat vesien tilaan, kasvihuonekaasupäästöihin, jätteisiin, meluun, hankintoihin, luontoon sekä kaupunkimiljööseen.

Onnistumisia ja haasteita

Asukaskohtaisia hiilidioksidipäästöjä saatiin vähennettyä 11 prosenttia vuoden 2012 tasosta. Näihin vähennyksiin päästiin muun muassa Kuntien energiatehokkuussopimuksen toimenpiteillä, joilla säästetään 25 gigawattituntia vuodessa. Energiamäärän suuruutta kuvaa se, että sillä voisi ajaa maapallolta auringon sisään eli yli 160 miljoonaa kilometriä. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun energian osuus kasvoi hiukan seurantajakson aikana, ja se oli 51,9 prosenttia vuonna 2016. Kasvupotentiaalia siis on.

Hiilidioksidipäästöjä vähensivät osaltaan myös pyöräilyn edistäminen ja joukkoliikenteen kehittäminen. Pyöräilyolosuhteiden parantamisesta kertoo esimerkiksi se, että Jyväskylä valittiin vuoden 2016 pyöräilykunnaksi. Joukkoliikenteen matkamääriä puolestaan saatiin kasvatettua vuosittain noin 11 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna.

Vesien tila pysyi pääosin hyvänä, ja uusia suojelualueita osoitettiin 263 hehtaaria. Jyväskylässä oli hyvä tilanne viheralueiden kannalta mutta tilanne vaihteli alueittain. Muun muassa keskustassa viheralueita oli alle sata neliökilometriä asukasta kohden, mikä on alle suositusten.

Jätteiden osalta on paljon parannettavaa, sillä yhdyskuntajätteen määrää asukasta kohden ei saatu juurikaan vähennettyä. Lisäksi kokonaisjätemäärä nousi muun muassa rakentamisen voimakkaan kasvun ja pilaantuneiden maiden kunnostamisen vuoksi.

Raportti on seurannan ja kehittämisen väline

Ympäristöraportti tarjoaa tietoa siitä, miten Jyväskylän kaupunki on onnistunut vastaamaan ympäristöpolitiikan sitoumuksiin päättyneellä valtuustokaudella. Se on myös kaupungin ympäristöpolitiikan seurantaraportti. Tätä tietoa hyödynnetään kaupungin toiminnan kehittämisessä.

Lisätietoja:
- ympäristöjohtaja Päivi Pietarinen, p. 014 266 5166, paivi.pietarinen[a]jkl.fi
- ympäristöasiantuntija Mervi Saukko, p. 014 266 5185, mervi.saukko[a]jkl.fi

25.4.2018Jari Salomaa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje