Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Suuntaa työ- ja opiskeluelämään vanhemmille vertaisryhmästä Jyväskylässä

Suuntaa työ- ja opiskeluelämään vanhemmille vertaisryhmästä Jyväskylässä

Oletko alle 35-vuotias äiti tai isä ja etsit suuntaa työ- tai opiskeluelämään? Suunta-ryhmästä saat tukea muun muassa vanhemmuuteen, tulevaisuuden suunnitteluun, oman osaamisen ja ammatillisten tavoitteiden tunnistamiseen, sekä apua ja tietoa opiskelu- tai työmahdollisuuksien löytämiseen. Hae mukaan Suunta-vertaisryhmään, joka kokoontuu kevään aikana kerran viikossa, yhteensä 12 kertaa, 6.3. alkaen aamupäivisin Kortepohjassa.

Ryhmän ohjelma rakentuu osanottajien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Toiminta on osanottajille maksutonta, myös lounas tarjotaan. Ryhmän ajaksi on järjestetty lastenhoito. Ryhmän ohjaajina toimivat perheohjaaja Virpi Ojala-Holm ja kehittäjäsosiaalityöntekijä Tanja Tervanen.

Toiminnasta vastaavat Jyväskylän kaupunki ja Nuorten Ystävät ry. Toiminta on myös osa Keski-Suomen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa, jossa pyritään edistämään uuden maakunnan työelämä- ja perhepalveluiden yhteensovittamista

Ilmoittautumiset 27.2. mennessä ryhmän ohjaajalle: virpi.ojala-holm(at)jkl.fi tai p. 014 266 3504 tai 050 340 7165.

www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/perheet/perheohjaus

Lisätietoja:
palveluesimies Piritta Jetsu, p. 014 266 3502, Jyväskylän kaupunki
kehittäjäsosiaalityöntekijä Tanja Tervanen, p. 050 365 3096, Nuorten Ystävät

13.2.2018Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje