Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän perusturvalautakunnan päätöksiä 30.11.2017 kokouksesta

Jyväskylän perusturvalautakunnan päätöksiä 30.11.2017 kokouksesta

Perusturvalautakunta hyväksyi päivitetyn toimeentulotukiohjeen, jossa 1.1.2018 alkaen kaikki jyväskyläläiset opiskelijat asetetaan opiskelusta aiheutuvien kustannusten suhteen samanarvoiseen asemaan. Toimeentulotukiohjeeseen on myös lisätty mahdollisuus Suomessa asuvan perheenkokoajan tulkkauskustannusten maksamiseen, kun hän on menossa maahanmuuttoviraston perheenyhdistämishaastatteluun. Perusturvalautakunta ei myönnä vanhusneuvoston jäsenelle läsnäolo- ja puheoikeutta lautakunnan kokouksissa nykyisellä valtuustokaudella, mutta tarvittaessa vanhusneuvoston edustaja voidaan kutsua iltakouluun tai perusturvalautakunnan kokoukseen kuultavaksi.

Toimeentulotukiohje vuonna 2018

Perusturvalautakunta hyväksyi ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotukiohjeen 1.1.2018 alkaen.

Kansaneläkelaitos vastaa perustoimeentulotuen ja kunta vastaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä ja maksamisesta. Jyväskylän kaupungin täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päivitettyjen myöntämisperusteiden mukaisesti täydentävää toimeentulotukea myönnetään esimerkiksi kodin irtaimistoon, lasten harrastusmenoihin, romanivaatetukseen, hautauskustannuksiin ja edunvalvonnan palkkioon. Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen omatoimista suoriutumista ja ehkäistä syrjäytymistä.

Päivitetyssä ohjeessa asetetaan kaikki toimeentulotukeen oikeutetut opiskelijat samanarvoiseen asemaan, kun opiskelusta aiheutuviin kustannuksiin myönnetään kaikkien oppilaitosten opiskelijoille enintään 350 euroa vuodessa. Tällä muutoksella lukiossa opiskelevien saama tuki nousee 50 eurolla vuodessa. Lisäksi toimeentulotukiohjeeseen on lisätty tulkkauskustannusten maksaminen Suomessa asuvalle perheenkokoajalle silloin, kun hänet kutsutaan perheenyhdistämishaastatteluun maahanmuuttovirastoon. Maahanmuuttovirasto edellyttää, että asiakas on maksanut tulkkauskustannuksen ennen haastattelua.

Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Tuen maksaminen perustuu toimeentulotuesta annettuun lakiin (1412/1997).

Jyväskylän vanhusneuvoston aloite jäsenen nimeämisestä perusturvalautakunnan kokouksiin

Perusturvalautakunnan näkökulmasta on riittävää, että perusturvalautakunnalla on yksi nimetty edustaja ja varajäsen läsnäolo- ja puheoikeudella vanhusneuvoston kokouksissa, joten perusturvalautakunta ei myöntänyt vanhusneuvoston jäsenelle läsnäolo- ja puheoikeutta perusturvalautakunnan kokouksiin 31.5.2021 päättyvälle valtuustokaudelle. Toimialajohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti tarvittaessa vanhusneuvoston edustaja voidaan kutsua kuultavaksi iltakouluun tai perusturvalautakunnan kokoukseen, kun niissä käsitellään ikääntyneille ja vanhusneuvostolle tärkeitä asioita.

Jyväskylän vanhusneuvosto esitti 26.9.2017 päivätyssä aloitteessaan hakevansa samanlaista toimintatapaa kuin nykyisin nuorisovaltuustolla on eli myös vanhusneuvoston jäsenelle myönnettäisiin puhe- ja läsnäolo-oikeus perusturvalautakunnan kokouksiin. Hallintosäännön 96 §:ssä ei ole yksilöity Jyväskylän vanhusneuvoston läsnäolo- ja puheoikeutta perusturvalautakunnan kokouksissa. Asiasta päättäminen kuuluu perusturvalautakunnan toimivaltaan. Perusturvalautakunta on nimennyt kokouksessaan 24.8.2017 edustajakseen vanhusneuvostoon Kati Laakson ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Eija Tuohimaan toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Paul Abbeyn (Vas.) ym. valtuutettujen valtuustoaloite Jyväskylän ja Korpilahden vanhusten ja vammaisten ateriapalvelun hinta tulee olla yhdenvertainen

Perusturvalautakunta antoi valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle esityksen mukaisen vastauksen, jonka perusteella Korpilahden ateriapalvelun hintaan ei tehdä muutoksia. Korpilahden asiakkaiden aterian hinta on ollut korkeampi, koska Korpilahdella kaikille asiakkaille toimitetaan vain lämmin ateria. Vastauksessa muun muassa todetaan, että Korpilahdelle vuonna 2013 toteutetussa kilpailutuksessa ei ole ollut mukana kylmää ateriaa ja 1.8.2018 alkaen nykyisen sopimuksen päätyttyä palveluntuottajilta tullaan edellyttämään ateriapalvelua yhdenvertaisena palveluna kaikille asiakkaille.

Paul Abbeyn (Vas.) ja 25 muun valtuutetun valtuustoaloitteessa esitettiin, että Jyväskylän ja Korpilahden vanhusten ja vammaisten ateriapalvelun hinta tulee olla yhdenvertainen. Aloitteessa todettiin, että Jyväskylän vanhusten ja vammaisten ateriapalvelun tarjoama lounas maksaa 8,80 euroa Korpilahdella, kun kaupungissa lounas maksaa 8,25 euroa. Yhdenvertaisuuden takia aloitteen allekirjoittaneet ehdottivat, että vanhusten ja vammaisten ateriapalvelun hinta Korpilahdessa yhdenmukaistetaan kaupungin hinnoittelun kanssa.

Nykyisin palvelua tuottava yritys on ISS, jolla ei ole kylmän aterian tuotantoon sopivia tiloja Korpilahdella. ISS:n kanssa tehty sopimus on voimassa 31.7.2018 saakka. Muutos palveluiden järjestämistavassa voidaan toteuttaa määräaikaisen sopimuskauden päättymisen jälkeen. Ateriapalvelun yhdenmukaistamisen ja järjestämistavan toteuttamisen pohdinta on aloitettu yhdessä Kylän Kattauksen kanssa.

-----

Lisäksi lautakunta kuuli esitykset muun muassa Maksuton ehkäisy -kokeilusta ja vanhuspalvelujen asiakkaiden kauppapalvelun muutoksesta. Hallituksen kärkihankkeiden tilannekatsaukset lautakunnalle esittelivät Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) ja Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-hanke).

Kokouksen esityslista

Lisätietoja:
Mari Kyllönen, perusturvalautakunnan varapuheenjohtaja, p. 040 742 0950
Ulla Kuittu, perusturvan toimialajohtaja, p. 050 353 8310

30.11.2017Elina Gråsten

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje