Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Uunituore Jyväskylän kaavoituskatsaus jaossa tänään

Uunituore Jyväskylän kaavoituskatsaus jaossa tänään

Mihin suuntaan Jyväskylä kasvaa ja täydentyy jatkossa? Miten kaupunkirakenne kehittyi viime vuonna? Entä mitä muuta on suunnitteilla tai käynnissä kaupunkisuunnittelun saralla?

Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa juuri ilmestynyt kaavoituskatsaus 2018–2020. Joka vuosi laadittava kaavoituskatsaus sisältää seuraavien kolmen vuoden kaavoitusohjelman, jossa esitellään tiedossa olevat merkittävimmät yleis- ja asemakaavakohteet, jotka ovat käynnissä tai arvioidaan alkaviksi ohjelmakauden aikana. Ohjelman lisäksi katsauksessa kootaan kaupungin kehittymistä kuluneena vuonna kaupunkisuunnittelun näkökulmasta sekä arvioidaan tulevien vuosien tarpeita. Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt katsauksen kaavoitusohjelmineen 31.10.2017.

- Uudistimme katsauksen ilmettä ja sisältörakennetta viime vuonna, sillä halusimme avata toimintaamme ja kaupunkisuunnittelua laajemmin, kertoo kaupunginarkkitehti Leila Strömberg.

Tämänvuotinen katsaus jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla linjalla. Katsaukseen on nostettu kaavoituskohteiden ja tonttivarannon lisäksi myös muita ajankohtaisia aiheita hulevesien käsittelystä kaupunkisuunnittelullisiin kilpailuihin ja toiminnan kehittämiseen.

- Tänä vuonna haluttiin panostaa siihen, että mahdollisimman moni jyväskyläläinen voisi tutustua katsaukseen ja sitä kautta saada tietoa oman kaupunkinsa ja lähiympäristönsä kehittämissuunnitelmista, kuvaa Strömberg.

Jyväskylän 180- ja Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaavoituskatsaus tullaan jakamaan tänään jaossa olevan Jyväskylä-lehden välissä kotitalouksiin. Kaavoituskatsausta voit selata myös digitaalisesti joko verkkolehtenä tai ladata sen laitteellesi osoitteesta www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/kaavoitusohjelma. Painettua katsausta on jaossa Palvelupiste Hannikaisessa (Hannikaisenkatu 17) ja Jyväskylä-infossa (Asemakatu 7, Forumin 2. krs), Tikkakosken asiointi- ja monipalvelupisteessä (Kirkkokatu 31) ja Korpilahden asiointipisteessä (Virastokuja 2).

Tulevia katsauksia varten lukijoiden toivotaan antavan palautetta julkaisun sisällöstä ja rakenteesta. Palautetta voi antaa sähköisen verkkokyselyn avulla osoitteessa http://maptionnaire.com/3382.

- Tammikuun 2018 loppuun mennessä vastanneiden kesken arvomme pienen Jyväskylä-aiheisen tuotepalkinnon, vinkkaa Strömberg.

Lisätietoja:

- kaupunginarkkitehti Leila Strömberg, p. 014 266 5055, leila.stromberg@jkl.fi

- erikoissuunnittelija Ilona Hokkanen, p. 014 266 8744, ilona.hokkanen@jkl.fi

29.11.2017Ilona Hokkanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje