Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Taidetuulahdus toi yhteisötaiteilijat jyväskyläläisten päiväkeskusten arkeen Keltinmäessä ja Kortepohjassa

Taidetuulahdus toi yhteisötaiteilijat jyväskyläläisten päiväkeskusten arkeen Keltinmäessä ja Kortepohjassa

Jyväskylän kaupungin vanhus- ja kulttuuripalvelujen yhteinen kokeiluhanke Taidetuulahdus valittiin viime kesänä mukaan hallitusohjelman kärkihankkeisiin Osaaminen ja koulutus -osioon. Ohjattuihin kokeiluihin kuuluvan hankkeen tavoitteena on selvittää, miten kulttuuri- ja taidetoimintaa voidaan ankkuroida sosiaali- ja terveyspalveluihin. Käytännössä kokeilu toteutetaan ikääntyneiden päiväkeskuksissa Kortepohjassa ja Keltinmäessä. Puolivuotinen hanke alkoi elokuussa ja päättyy helmikuussa.

– Olen tyytyväinen, että pääsimme mukaan hankkeeseen ja toivon, että tämä kokeilu syventää entisestään jo vuosia jatkunutta hyvää yhteistyötämme kulttuuripalveluiden kanssa, päiväkeskusten esimies Eila Ahvenainen iloitsee yhteisestä kokeilusta. – Tämän hankkeen aikana tulemme erityisesti pohtimaan millaista vanhuspalveluiden ja kulttuurin hallintojen yhteistyö voisi tulevaisuudessa olla.

Taiteilijat päiväkeskuksen työyhteisössä

Taidetuulahduksen työntekijöiksi valittiin yhteisötaiteilijat Hanna Veander ja Jari Siljamäki ja he toimivat osana päiväkeskusten työyhteisöjä. Lähtökohtana on, että taiteilijat eivät suunnittele toimintaa valmiiksi ennakkoon vaan taidesisällöt ja niiden toteuttaminen mietitään päiväkeskuksissa yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa. Ensimmäisten viikkojen aikana taiteilijat ovat orientoituneet päiväkeskusten arkeen ja tutustuneet asiakkaisiin ja henkilökuntaan.

– Uusi toimintaympäristö, uusien ihmisten kohtaaminen ja päiväkeskusten toiminnan sisäistäminen on vienyt oman aikansa, mutta sitä kautta olemme päässeet luontevasti osaksi yhteisöä. Samalla olemme tunnustelleet minkälaista toimintaa alamme jatkossa kehitellä ja mihin keskitymme, Hanna Veander kertoo kokeilun alkuvaiheista.

Kokeilun toisessa vaiheessa syvennytään toimintaan

– Tähän mennessä on järjestetty mm. sirkuskursseja ja kukkatyöpajoja. Jatkossa aiomme toteuttaa molemmissa päiväkeskuksissa pidempikestoiset projektit ja ajatuksenamme on, että jokainen voisi osallistua toimintaan omien tuntemustensa ja sen hetkisten fiilistensä mukaan, Veander jatkaa. – Olemme myös ideoineet keskusten nykyisiin käytäntöihin ”päivityksiä”. Voisiko esimerkiksi yhteisiin kahvihetkiin yhdistää luontevalla tavalla toimintaa, vaikkapa kahvittelua mukavan puuhastelun lomassa tai kahvikonsertteja musiikin kera, Veander kertoo esiin nousseista ideoista.

Taiteilijat ovat miettineet päiväkeskusten tilaratkaisuja ja tilojen käyttömahdollisuuksia. Pohdintojen kautta Keltinmäessä päädyttiin tiloja freesaamiseen. Niitä uudistetaan maalaamalla seiniä ja tuunaamalla huonekaluja ja remontointi toteutetaan yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Kortepohjassa on tällä hetkellä ajankohtaisena aiheena Korttelin kaunein jouluikkuna -tempaus, jossa haastetaan myös alueen asukkaita mukaan yhteiseen toimintaan.

Sote-uudistus haastaa miettimään palveluita uudella tavalla

– Maakunta- ja sote-uudistus avaavat jatkuvasti erilaisia asetelmia palveluiden järjestämisestä sekä kaupunkien sisälle että tulevan maakuntarakenteen yhdyspinnalle. Tämä kokeilu on oiva keino pohtia käytännössä kuinka hyvinvoinnin, kulttuurin ja terveyden edistäminen asettuu parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden kunta- ja maakuntarakenteeseen, toteaa kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander. – Kokeilukulttuuri antaa meille mahdollisuuden, mutta samalla myös haasteen, pohtia palveluita uudella tavalla. On hienoa, että saamme olla mukana kehittämässä ja kokeilemassa soten ja kulttuurin erilaisia mahdollisuuksia toimia entistä tiiviimmin yhdessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön
- kärkihankesivu: http://minedu.fi/prosenttitaide
- ohjatut kokeilut: http://minedu.fi/ohjatut-kokeilut
Taidetuulahdus Facebookissa: Jyväskylän päiväkeskukset ikääntyneille
Aihetunnisteet: #tuleluotaide, #taidetuulahdus

Kuvia tiedotuskäyttöön: http://bit.ly/2nbJkuk

Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeella pyritään edistämään taiteen hyvinvointivaikutuksia lisäämällä eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelujen tarjontaa ja käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä. Pitkän tähtäimen tavoite on saada vakiinnutetuksi taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelut osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja hyvinvoinnin seurantaa. Yksi kärkihankkeen kokeiluista on Taidetuulahdus, joka toteutetaan Jyväskylän kaupungin vanhus- ja kulttuuripalveluiden yhteishankkeena Keltinmäen ja Kortepohjan päiväkeskuksissa.

Lisätietoja:
kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander, p. 014 266 4040
palveluesimies Eila Ahvenainen, päiväkeskukset, p. 014 266 3687

https://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/palvelut/hankkeet

28.11.2017Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje