Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän perusturvalautakunnan päätöksiä 16.11.2017 kokouksesta

Jyväskylän perusturvalautakunnan päätöksiä 16.11.2017 kokouksesta

Perusturvalautakunta päätti äänestyksen jälkeen olla käynnistämättä Korpilahden kotihoidon kilpailutusta antamalla alueelle mahdollisuuden kehittää omaa toimintaa. Perusturvalautakunta hyväksyi kokouksessa osaltaan lausuntoehdotuksen luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistuksen valinnanvapauslaiksi.

Korpilahden kotihoidon palveluiden kilpailuttaminen

Perusturvalautakunta päätti äänestyksen jälkeen olla käynnistämättä Korpilahden kotihoidon kilpailutusta antamalla alueelle mahdollisuuden kehittää omaa toimintaa. Lautakunta edellyttää toiminnan tehostumista lisäämällä välitöntä työaikaa 10 prosentilla, vähentämällä yhden henkilötyövuoden ja käyttämällä työaikaa joustavammin. Samalla lautakunta valtuuttaa käynnistämään palvelusetelin käyttöönoton esitetyn vaihtoehdon mukaisesti. Lautakunta edellyttää, että tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta arvioidaan toukokuun 2018 lautakunnan kokouksessa. Päätös syntyi äänin 7–5 yhden jäsenen äänestettyä tyhjää.

Perusturvalautakunta teki kokouksessaan 21.9.2017 esityksensä vuoden 2018 talousarviosta. Yhtenä säästötoimenpiteenä vuoden 2018 talousarvion osalta esitettiin yhden kotihoidon pienalueen kilpailuttamista. Kilpailuttamisella tavoiteltiin 200 000 euron säästöä.

Lautakunnalle esitettiin kokouksessa vaihtoehtoisia tapoja löytää 200 000 euron säästö. Keinoja olivat muun muassa omaishoidon tuen leikkaukset, asiakkaan ns. ei-lakisääteisten palveluiden, esim. ateriapalvelun lopettaminen, palvelusetelin käyttöönotto korkeintaan 10 tuntia kuukaudessa kotihoidon palvelua tarvitsevilla asiakkailla tai päiväkeskusten laajemmalla lakkauttamisella. Lautakunta ei kuitenkaan nähnyt vaihtoehtoja sopivina.

Lisäksi kokouksessa esitettiin, että kaupunginhallituksen vanhuspalveluihin esittämästä 400 000 eurosta käytettäisiin 200 000 euroa Korpilahden kotihoidon säästöpaineen purkamiseksi, mutta esitys raukesi kannattamattomana.

Lausunto hallituksen tarkennetusta esitysluonnoksesta eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseen liittyvästä valinnanvapauslaista

Perusturvalautakunta päätti hyväksyä toimialajohtajan muutetun esityksen lausuntoehdotuksen luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistuksen valinnanvapauslaiksi ja lähettää ehdotuksen edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

Lautakunnan mukaan lain voimaantulon myötä hoitoon pääsy todennäköisesti nopeutuu ja jonot lyhenevät suoranvalinnan palveluiden osalta. Perustason palveluiden saatavuuden parantuminen nopeuttaa puuttumista asiakkaan ongelmiin aikaisemmin ja lisää siten hoidon vaikuttavuutta sekä vähentää asiakkaan ohjautumista raskaampiin ja kalliimpiin palveluihin.

Lautakunta kritisoi kuitenkin sote-keskusten palveluvalikoiman suppeutta. Erikoisalojen palvelujen vieminen sote-keskukseen sai kiitosta, mutta suunhoidon yksikön suoran valinnan palvelut on lautakunnan mielestä oltava osa sote-keskusten palvelukokonaisuutta. Lautakunta totesi, että sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sote-keskuksissa toteutuu vain, jos suoranvalinnan palvelut sote-keskuksissa on riittävän laajat. Lautakunta myös näki hyvänä, että liikelaitokselle on laissa asetettu vaade tuoda sosiaalipalvelut osaksi sote-keskuksen toimintaa, sillä riittävän laaja ja integroitu palveluvalikoima parantaa mahdollisuuksia puuttua asiakkaan tilanteeseen nykyistä tehokkaammin ja nopeammin.

Lautakunta piti hyvänä myös sitä, että lakiin on kirjattu velvoite asiakkaalle laadittavasta asiakassuunnitelmasta. Tämä sitouttaa toimijat tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaan asioissa. Asiakassuunnitelma vaatii kuitenkin lautakunnan mukaan yhteiskäyttöisiä tietojärjestelmiä. Lisäksi vaaditaan vahvaa palveluohjausta, sillä heikoimmassa asemassa olevat eivät välttämättä pysty hyödyntämään kaikkia palveluita ja tekemään valintaa itsenäisesti.

Toimialajohtajan esityksestä esityslistan liitteenä olevaan lausuntoon lisättiin maininta, että asiakassetelien laajemmassa käyttöönotossa tulee huomioida hoitoketjujen toimivuus ja toimivat palveluketjut tulee turvata kaikissa tilanteissa. Lisäksi lisättiin maininta, että asiakassuunnitelman sitovuudesta ja ohjaavuudesta sekä juridisesta, hallinnollisesta ja taloudellisesta asemasta tulee tehdä tarkemmat määrittelyt.

Valinnanvapauslaki käsiteltiin lautakunnassa nyt toiseen kertaan

Jyväskylän kaupunginvaltuusto antoi 27.3.2017/24 lausuntonsa edellisestä hallituksen esitysluonnoksesta koskien valinnanvapauslakia. Nyt lausunnoilla olevassa tarkennetussa lakiluonnoksessa on huomioitu tuolloin esitettyjä näkemyksiä mm. palveluiden integraation, sote-keskuksen palveluvalikoiman, sosiaalihuollon palveluiden saatavuuden ja julkisen vallan käytön osalta. Lisäksi Jyväskylässä käynnissä olevan valinnanvapauskokeilun mukaisesti sote-keskusten vaihtoväli on asiakkaiden osalta muutettu olemaan kuusi (6) kuukautta aiemman 12 kuukauden sijaan.

Hallituksen lakiluonnoksessa ehdotetaan, että valinnanvapauslaki tulee voimaan vaiheittain. Sote-järjestämislain ja valinnanvapauslain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. Vastuu sote-palvelujen järjestämisestä siirtyisi kunnilta maakunnille. Sosiaali- ja terveyskeskuksen eli ns. sote-keskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021. Sote-keskuksessa tarjotaan laajasti terveydenhuollon vastaanottopalveluja (terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin palvelut, sosiaalihuollon ammattihenkilön ohjaus ja neuvonta), 1.1.2022 alkaen myös osin nykyisiä erikoissairaanhoitovastaanottoja. Asukas voi valita haluamansa julkisen tai yksityisen sote-keskuksen 1.10.2020 alkaen. Valintaan sitoudutaan puoleksi vuodeksi. Jos asukas ei valitse itse sote-keskusta, hänet listataan liikelaitoksen sote-keskuksen asiakkaaksi. Maakunnan pitää jalkauttaa sosiaalihuollon osaamista sote-keskusten tueksi. Asiakas voi valita myös haluamansa julkisen tai suunhoidon yksikön. Hammashoitolat aloittavat toimintansa 1.1.2022.

Perusturvalautakunnan huomiot hyvinvointisuunnitelmasta 2017–2020

Perusturvalautakunta hyväksyi osaltaan hyvinvointisuunnitelman sekä esitti huomionaan jatkovalmistelua varten, että hyvinvointisuunnitelman jatkovalmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota sosiaalisten ongelmien tunnistamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, päihteidenkäytön vähentämiseen erityisesti lasten ja nuorten, mutta myös muiden ikäryhmien kohdalla, sekä väestön terveyden edistämiseen.

Lisäksi lautakunta ehdottaa, että lasten ja nuorten osalta hyvinvointisuunnitelmassa tulee painottaa liikalihavuuden ennaltaehkäisyä ja työikäisten ja työttömien osalta kehitetään ja tehostetaan työllisyydenhoidon asiakashallintaa.

Lautakunta toivoo suunnitelmassa painotettavan yhdistyksien ja yhteisöjen asemaa, sekä kokemusasiantuntija- ja vertaistukiryhmien käyttöä kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisessä. Lautakunnan näkemys on, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi tulee tarjota edellä mainituille toimijoille maksuttomia tiloja. Yhdistystoiminnan, osallistumisen ja harrastamisen mahdollisuuksista olisi hyvä tarjota kootusti tietoa kuntalaiselle.

Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolaki edellyttää kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus, jonka pohjalta on asetettu paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. Nämä painopisteet ja toimenpiteet on kuvattu Hyvinvointisuunnitelmassa vuosille 2017–2020. Suunnitelma on laadittu toimijoiden tiiviissä yhteistyössä ja se kokoaa eri toimialojen asettamat yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvointipalvelujen järjestämiseksi. Hyvinvointisuunnitelman merkitys tulevaisuuden kunta- ja sote-palveluiden yhdyspintojen varmistajana tulee korostumaan. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ovat kiinteä osa Jyväskylän kaupunkistrategiaa.

Kokouksen esityslista

Lisätietoja: perusturvalautakunnan puheenjohtaja Heidi Rentola, p. 0400 537 824 ja toimialajohtaja Ulla Kuittu, p. 050 353 8310

16.11.2017Elina Gråsten

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje