Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Museon muisteluillassa kerätään kaiken ikäisiä muistoja kansallispuvuista

Museon muisteluillassa kerätään kaiken ikäisiä muistoja kansallispuvuista

”Muistan kun näin televisiossa lähetystä tanhuillasta ja sen jälkeen sain kansallispuvuista pakkomielteen. Kun olin 15, tunnistin Suomen kansallispuvut (lähes kaikki) ja piirsin vain niitä. Muinaispuvut ja kansanpuvut alkoivat kiinnostaa lukioaikoina. Merkillistä kyllä en päätynyt tekstiilitaideteollisuuden alalle.” Nainen 24 vuotta.

Mitä muistoja sinun kansallispukuusi liittyy? Vai piileskeleekö mielesi sopukoissa kommelluksia kansallispuvuissa, vaikka sellaista ei omasta kaapista löydykään? Suomen käsityön museon muisteluillassa tiistaina 7.11. sukelletaan kansallispukumuistoihin klo 17.30–19.30.

Kaikille avoimeen muisteluiltaan on vapaa pääsy. Tule kertomaan oma tarinasi ja jakamaan se muiden kanssa. Samalla kuulet millaisia ovat toisten muistot kansallispuvuista. Mitä hyviä muistoja siihen liittyy tai mitä kommelluksia sen käyttöön tai valmistamiseen liittyy.

Muistoja on kerätty tänä vuonna Kalevala koruista ja sodan jälkeisistä kotikäsitöistä. Nyt on vuorossa kansallispuvut. Muistojen kerääminen on osa Suomen käsityön museon nykytallennustyötä, jossa keskitytään keräämään aineetonta perintöä museon kokoelmia täydentämään.

Muisteluiltaan osallistujat voivat myös tutustua ennen muisteluillan alkua, klo 17 lähtien, maksutta Suomalainen kansallispuku –näyttelyyn. Muisteluiltaan osallistuminen ei edellytä oman kansallispuvun omistamista. Voit tulla myös paikalle kuulemaan muiden värikkäitä tarinoita kansallispukujen parissa.

Lisätietoa: Lisätietoja: Seija Hahl, amanuenssi, seija.hahl@jkl.fi, p. 050 311 8886

25.10.2017Sari K. Koskinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje