Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylässäkin yli 100 ihmistä on ilman kotia – työtä asunnottomuuden vähentämiseksi tehdään ja tarvitaan

Jyväskylässäkin yli 100 ihmistä on ilman kotia – työtä asunnottomuuden vähentämiseksi tehdään ja tarvitaan

Monenlaiset syyt ja elämänpolut voivat johtaa asunnottomuuteen tai riskiin joutua asunnottomaksi. Jyväskylässä työtä asunnottomuuden vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi tekevät useat eri toimijat yhdessä ja erikseen. Työtä asunnottomuuden ehkäisemiseksi tarvitaan, sillä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tilastojen mukaan viime vuonna Jyväskylässä oli yhteensä 128 henkilöä vailla vakinaista asuntoa. Pitkäaikaisasunnottomia heistä oli 49, alle 25-vuotiaita 25 ja perheitä 4.

Ensi viikolla 17.10. vietetään asunnottomien yötä myös Jyväskylässä.

Aikuissosiaalityössä asumisneuvontaa, -ohjausta sekä uudenlaisia työmalleja

Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön yhtenä kehittämisen painopisteenä on asunnottomuuden ennalta ehkäisy. Kehittämistyötä tehdään erityisesti kansalliseen Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016–2019) sekä ARA:n hallinnoimaan ja ESR-rahoitteiseen Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -hankkeeseen (2016–2019) liittyen. Tavoitteena on asunnottomuuden vähentäminen, riskien varhainen tunnistaminen ja asunnottomuuden uusiutumisen ehkäisy.

Oma asunto on elämän peruspilareita.
– Kun ihmisellä on koti, on helpompi lähteä ratkomaan elämän muita haasteita. Esimerkiksi asunto ensin -periaatetta viedään parhaillaan osaksi palveluprosessejamme. Yksinkertaistetusti asunto ensin tarkoittaa sitä, että kun työntekijämme kohtaa asiakkaan, myös asuminen otetaan puheeksi ja varmistetaan, että asukkaan asumisen on turvattu, aikuissosiaalityön ja kuntouttavien palveluiden palvelupäällikkö Ritva Anttonen selvittää.

Jyväskylässä testataan myös uusia liikkuvan työn malleja, muun muassa Kotikonstia ja etsivää lähityötä.
– KotiKatko eli Kotikonsti on kotona tehtävää päihdekatkaisuhoitotyötä. Kotikonsti on inhimillinen, asiakaslähtöinen, yksilöllinen, turvallinen ja nopea hoitomuoto päihdeongelmiin. Tavoitteena on parantaa asiakkaiden arjen ja alkoholin käytön hallintaa sekä tukea toimintakykyä ja kotona asumista, kertoo Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -hankkeen projektipäällikkö Marja-Liisa Ollikainen.
– Etsivä lähityö jalkautuu kadulle ja kohtaa ihmisiä, jotka ovat asunnottomia tai eivät ole palvelujen parissa, johtava asumisneuvoja Susanna Hult kuvaa.

Aikuissosiaalityön asumiseen liittyviä palveluja ovat myös muun muassa asumisneuvonta ja asumisohjaus. Asumisneuvoja auttaa ja opastaa asiakkaita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa asumiseen liittyvissä kysymyksissä, esimerkiksi asunnon hakemiseen, asumiseen liittyviin häiriöihin tai häädön uhkaan liittyen. Asumisneuvonta tekee myös yhteistyötä vuokrayhtiöiden kanssa.

Asumisohjaajat tekevät kotikäyntityötä ja auttavat, tukevat ja ohjaavat asiakkaita kädestä pitäen arjessa selviytymisessä. Tuen avulla asiakas selviytyy paremmin kotona ja arjessa. Asiakkaat opettelevat yhdessä asumisohjaajan kanssa elämän perusasioita, joita ovat esimerkiksi vuokranmaksu, talousasioiden hoito tai kodin kunnossapito.

Asunnottomien yö Jyväskylässä – Avoimet ovet osoitteessa Köhniönkatu 2

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä, lokakuun 17. päivänä vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä. Jyväskylässä asunnottomien yötä vietetään 17.10. Jyväskylän katulähetyksen yksikössä osoitteessa Köhniönkatu 2 Avoimin ovin klo 18–23. Tapahtumassa voi tutustua Köhniönkatu 2 toimintaan, on puhetta asunnottomuudesta, kahvitarjoilu, musiikkia sekä tarjolla kanapaellaa klo 19–21. Tapahtumassa ja tapahtumaan jälkeen jaetaan Partioaitan lahjoittamia takkeja sekä Palokan alueseurakunnan Lähimmäisen kahvituvan lahjoittamia sukkia ja lapasia niitä tarvitseville. Asunnottomien yössä ovat mukana Jyväskylän katulähetyksen lisäksi Yhdessä ei olla yksin -hanke, Missä mennään miehet -hanke, Sirpakka-hanke sekä EHYT ry.

https://www.facebook.com/jyvaskylanasunnottomienyo/

Lisätietoja:
palvelupäällikkö Ritva Anttonen, p. 014 266 3347
projektipäällikkö Marja-Liisa Ollikainen, p. 014 266 8667
johtava asumisneuvoja Susanna Hult, p. 014 266 7402
vastaava työntekijä Hanna-Riikka Alasippola, p. 040 591 7476, Jyväskylän Katulähetys ry

11.10.2017Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje