Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Pienin askelin kohti kuntoutumista - Steppi-kalenterista mielekästä tekemistä arkeen nuorille aikuisille Jyväskylässä

Pienin askelin kohti kuntoutumista - Steppi-kalenterista mielekästä tekemistä arkeen nuorille aikuisille Jyväskylässä

Nuori tai nuori aikuinen, etsitkö tekemistä ja rytmiä arkeen? Steppi-kalenterista löytyy erilaista ohjelmaa erityisesti niille, jotka ovat jääneet ilman opiskelu- tai pajapaikkaa, tai jotka haluavat tekemistä arkeen. Kuusi Jyväskylässä nuorten ja nuorten aikuisten parissa toimivaa tahoa on yhdistänyt voimansa ja koonnut tarjoamaansa toimintaa yhteiseen Steppi-kalenteriin. Eri toimijoiden järjestämää toimintaa on jokaiselle arkipäivälle, mutta nuori itse voi valita, mihin niistä haluaa osallistua.

Steppi-toiminnassa voi esimerkiksi pelata, kahvitella, kuunnella musiikkia, taiteilla, kokkailla, tai liikkua. Stepin syyskuun viikkokalenterista löytyy muun muassa J-Napin hengailut maanantaille, tiistaille Ilonan olohuone, keskiviikolle etsivän nuorisotyön Akku-ryhmä, Suvimäen klubitalon Klubari ja Oivan avoin ryhmä, torstaille Könkkölän avoin ryhmä ja perjantaille Kulttuuripaja Trombin musaryhmä. Toiminnat on suunnattu pääosin 15–29 -vuotiaille, mutta esimerkiksi Klubari ja Trombin musaryhmä on tarkoitettu 18–35-vuotiaille.

Steppi-toiminnalla on vastattu nuorten tarpeeseen

Ilman pajapaikkaa tai tekemistä olevalla nuorella on halu ja kiinnostus osallistua esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan, mutta nuoren jaksaminen ei ole vielä välttämättä riittävää sitoutumista vaativaan toimintaan. Steppi-toiminta ovat helposti lähestyttävää, eikä sido osallistumaan joka päivä, vaan nuori voi osallistua voimiensa mukaan.
– Steppi-toiminnassa voi ottaa pieniä askelia kohti kuntoutumista. Toiminta ei ole ongelmakeskeistä, vaan yhdessä tehdään mukavia asioita ja tekemisen lomassa voidaan keskustella, jos nuori niin haluaa, toimijat kertovat.

Steppi-kalenterin ovat koonneet Jyväskylän kaupungin nuorten aikuisten palvelukeskus, J-Nappi, Jyväskylän etsivä nuorisotyö (Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut ja Sovatek-säätiö), Jyvälän Setlementti ry:n Oiva ja Ilona, Suvimäen klubitalo, Sosped säätiön kulttuuripajaTrombi sekä Green Care -keskus Könkkölä ry.

Syyskuun Steppi-kalenteri löytyy muun muassa J-Napin sivuilta: www.jyvaskyla.fi/nuortenaikuistenpalvelukeskus

Suora linkki syyskuun kalenteriin:
www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/92762_Steppi_syyskuu_valmis.pdf

Lisätietoja:

Psykiatrinen sairaanhoitaja Kimmo Jouhki, p. 014 266 3547, Jyväskylän kaupungin nuorten aikuisten palvelukeskus, J-Nappi
Etsivän työn ohjaaja Leena Kautto-Koukka, p. 014 266 3088, Etsivä työ, Jyväskylän kaupungin Nuorisopalvelut,
Hankevastaava Panu Koskimies, p. 050 5621221, Kulttuuripaja Trombi, Sosped säätiö
Koordinaattori Annemari Päivärinta, puh. 040 1630 312, Oiva ja Ilona -toiminta, Jyvälän Setlementti ry
Toiminnanjohtaja Tiina Mäenpää-Korhonen, p. 050 311 8509, Green Care -keskus Könkkölä ry
Ohjaaja Elina Hartikainen, p. 040 771 9470, Suvimäen klubitalo

6.9.2017Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje