Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 29.5.2017

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 29.5.2017

Vuoden 2018 talousarviokehys

Vuoden 2018 talousarviokehystä on valmisteltu vuoden 2016 tilinpäätöksen, vuoden 2017 ensimmäisen kolmannesvuosiraportin sekä vuotta 2017 koskevien arvioiden ja ennusteiden perusteella. Talousarviokehys perustuu nykyisille kunnallis- ja kiinteistöveroprosenteille. Kunnallis- ja kiinteistöverojen suuruus on tarkoitus päättää syksyllä sen jälkeen kun valtion talousarvion vaikutukset kaupungin talouteen ovat selvillä.

Kaupungin talous oli vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan tasapainossa ja myös kuluvan vuoden talousarvion mukaan vuosikate kattaa poistot. Kaupunginvaltuuston hyväksymän taloussuunnitelman mukaisesti talousarviokehyksen valmistelun lähtökohtana on ollut se, että vuonna 2018 talouden tasapaino säilyy ja vuosikate on edelleen poistojen suuruinen.

Vuoden 2019 alussa toimintansa aloittava uusi maakunta vaikuttaa jo vuoden 2018 talousarvion suunnitteluun. Valtion tavoitteena on kannustaa kuntia parantamaan taloustilannettaan ennen uudistuksen voimaantuloa. Tämän varmistamiseksi kuntien taloustilanne jäädytetään lähelle uudistusta edeltävää tilaa.

Kehyksen mukaan talouden tasapainotustavoitteen saavuttaminen mahdollistaa nettokäyttömenojen 13,5 miljoona euron eli 2,1 % kasvun kuluvan vuoden muutettuun talousarvioon verrattuna.

Käyttötalouden toteutuminen kehyksen mukaisena johtaa kaupungin lainakannan huomattavaan kasvuun. Tämä on seurausta Hippoksen alueen investointien ennakoinnista, talonrakennuksen investointien kasvusta sekä uuteen maakuntaan siirtyvän pelastuslaitoksen ylijäämien purkamisesta.

Talousarvion tarkemmat laadintaohjeet annetaan toimialueille, liikelaitoksille ja tytäryhteisöille kaupunginhallituksen kehyspäätöksen jälkeen.

Kaupunginhallitus päätti, että

1. Talousarvioesityksiin tulee sisältyä kaupungin strategian toteuttamisen edellyttämät toimenpiteet ja niille on osoitettava tarvittavat resurssit.

2. Lautakuntien tulee tehdä vuoden 2018 talousarvioesityksensä siten, että seuraavat nettomenot toteutuvat:
Konsernihallinto 56 561 000
Perusturvapalvelut 372 504 000
Sivistyspalvelut 231 384 000
Kaupunkirakennepalvelut 3 942 000

3. Johtokuntien tulee tehdä vuoden 2018 talousarvioesityksensä siten, että liikelaitoksen menot ovat enintään:
Tilapalvelu 57 685 000
Työterveys Aalto 8 039 000
Talouskeskus 5 186 000
Altek Aluetekniikka 12 412 000
Kylän Kattaus 22 806 000
Keski-Suomen Pelastuslaitos 29 580 000

4. Toiminnalliset tavoitteet tulee asettaa siten, että talousarviokehys toteutuu.

5. Kaupungin edustajille Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin hallinnossa annetaan ohjeeksi että:
• Sairaanhoitopiirin menot saavat kasvaa enintään 3 % vuoden 2017 talousarvion tasosta
• Kaupungin maksuosuuden tulee vuonna 2018 olla enintään 158 miljoonaa euroa.
• Talousarvion tulee perustua realistisille arviolle suoritemääristä
• Vuoden 2018 lopussa SHP:llä ei saa olla yli-/alijäämää

6. Lautakuntien ja johtokuntien tulee tehdä vuoden 2018 talousarvioesityksensä 22.9.2017 mennessä.

Kaupunginhallitus lisäsi päätökseen täydennyksen, että koska kaupunginhallitus vaihtuu, talousarviokehys käsitellään uudelleen kaupunginhallituksen kokouksessa 19.6.

Ennen päätöstä Matti Vesa Volanen (VAS) esitti, että hallitus merkitsee asian tiedoksi. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Volanen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaupunginjohtajan talousselonteko valtuustolle

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginjohtaja Koivisto esittää 5.6.2017 kaupunginvaltuustolle selonteon kaupungin taloudellisesta tilanteesta.

Konsernihallinnon tehtäväalueen toimintasääntö 1.6.2017 alkaen

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt päätöksellään 27.3.2017 uuden hallintosäännön, joka tulee voimaan 1.6.2017 alkaen. Hallintosääntöön on tehty tarkennuksia, yhdenmukaistamisia sekä joitakin täydennyksiä Kuntaliiton laatiman hallintosääntömalliin perustuen. Hallintosääntö on kaupungin määräyskokoelman ylin sääntö. Hallintosäännöllä valtuusto delegoi valtaansa toimielimille ja viranhaltijoille. Toimielimet puolestaan siirtävät toimivaltaansa edelleen toimintasäännöllä. Hallintosäännön 10 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää konsernihallinnon toimintasäännöstä.

Toimintasäännön selkeyttämiseksi ja hallintosäännön määräysten noudattamiseksi kaikki ne asiat, jotka on jo määrätty hallintosäännössä, ehdotetaan poistettavaksi toimintasäännöstä. Toimintasääntöön ehdotetaan lisättäväksi kohta viranhaltijoiden oikeudesta myöntää konsernihallinnon avustuksia. Toimintasääntöön esitetään myös toiminnallisuuden ja töiden tarkoituksenmukaisen jakautumisen perusteella joitakin muutoksia.

Kaupunginhallitus
- kumosi 18.2.2013/77 hyväksytyn konsernihallinnon tehtäväalueen toimintasäännön;
ja
- hyväksyi 1.6.2017 voimaan tulevan konsernihallinnon tehtäväalueen toimintasäännön päätösliitteenä olevan luonnoksen mukaisena, yhden teknisen korjauksen jälkeen

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston kokous 31.5.2017

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 31.5.2017.

Esityslista on nähtävänä sairaanhoitopiirin internetsivulla:
http://www.ksshp.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri/Hallinto/Valtuusto.

Kaupunginhallitus antoi kaupungin edustajille ohjeeksi, että vuoden 2016 tilinpäätöksen kumulatiivinen 4,8 milj euron ylijäämä tulee palauttaa jäsenkunnille vuoden 2018 talousarviossa. Muilta osin kuntayhtymän hallituksen ehdotukset hyväksytään.

Jyväskylän Koulutuskuntayhtymän omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostaminen

Konserniohjausryhmä puoltaa Jyväskylän Koulutuskuntayhtymän omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostamista. Midinvestin sijoituskohteilta edellytetään, että niiden kotipaikka on lähinnä Keski-Suomessa. Kaupungin työllisyyden ja elinvoiman kehittämisen kannalta on tärkeää olla mukana yhtiössä aiempaa merkittävämmällä omistusosuudella vaikuttamassa sijoituskohteiden arviointiin ja valintaan. Midinvestin oman pääoman ehtoinen sijoittamistoiminta kasvuhakuisiin yrityksiin sisältää pääomaehtoisen sijoittamisen luonteeseen kuuluvia merkittäviä riskejä, joka on huomioitava kaupungin kannalta osakekaupan kokonaisarvioinnissa.

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa Jyväskylän Koulutuskuntayhtymän omistamat 104 Midinvest Oy:n osaketta kauppahinnalla 2196,53 euroa per osake päätösliitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin.

Jyväskylän Turbiini Oy:n omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostaminen

Konserniohjausryhmä puoltaa Jyväskylän Turbiini Oy:n omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostamista.
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa Jyväskylän Turbiini Oy:n tai mahdollisen fuusion toteuduttua Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n omistamat 303 Midinvest Oy:n osaketta kauppahinnalla 2196,53 euroa per osake päätösliitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.

Jyväskylän Energia Oy:n omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostaminen

Konserniohjausryhmä puoltaa Jyväskylän Energian omistamien Midinvest Oy:n osakkeiden ostamista.
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa Jyväskylän Energia Oy:n omistamat 6 Midinvest Oy:n osaketta kauppahinnalla 2196,53 euroa per osake päätösliitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin.

Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite ikääntyneiden asumista kehitettävä laaja-alaisella yhteistyöllä

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen ikääntyneiden asumisen kehittämisestä laaja-alaisella yhteistyöllä Jyväskylässä. Aloitteessa todetaan, että Jyväskylässä varttuneiden määrä kasvaa tulevina vuosina merkittävästi ja palvelutarpeen kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Palveltulinjausten ohella asumisella ja erilaisella asumisen ratkaisulla todetaan aloitteessa olevan keskeinen merkitys koettuun hyvinvointiin ja palvelutarpeen kasvuun. Aloitteen mukaan vanhuspalveluissa on painopiste on kotona asumisen tukemisessa, mutta samalla todetaan tarvittavan asumisratkaisuja, joissa palvelujen tarve ei synny välittömästi toimintakyvyn heikentyessä. Aloitteessa todetaan myös, että kaupungin tavoitteena on toteuttaa eri asuinalueille senioriasumisen kokonaisuuksia.
Aloitteessa esitetään, että Jyväskylän kaupunki selvittää kattavasti yhteistyössä vanhus- ja vammaispalvelujen sekä muiden keskeisten toimialueiden sekä sidosryhmien kanssa ikääntyvien (60+) muutoshalukkuutta. Aloitteen mukaan selvityksen perusteella tulee arvioida asumisratkaisujen, maankäytön ja kaavoituksen sekä palvelulinjausten tarkoituksenmukaisuutta Jyväskylässä.

Vastauksessa todetaan mm. että Jyväskylän kaupungin eri toimialojen välillä kuten kaupunkirakenteen ja vanhuspalveluiden osalta on jo vuosia toteutettu toimivaa yhteistyötä ikääntyneiden asumisen osalta. Kaupunkirakenteen toimiala on huomioinut ikääntyneiden asumisen osana KymppiR-suunnitelmissa ja KymppiR2017-ohjelman toisena erityisteemana on ikääntyvien asuminen. Tavoitteena on luoda mahdollisuudet eri asuinalueille toteutettaviin senioriasumisen kokonaisuuksiin, jotka sisältävät monipuolisia asumisen ja palvelujen ratkaisuja. Jyväskylän vanhuspalvelut ja kaupunkirakenteen toimiala osallistuvat vuonna 2017 valtakunnalliseen ympäristöministeriön ikääntyneiden asumistarpeiden ennakoinnin ja varautumisen kehittämishankkeeseen neljän muun suuren kaupungin kanssa.

Kaupunginhallitus päätti saattaa edellä esitetyt kaupunkirakennelautakunnan ja perusturvalautakunnan antamat selvitykset tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetut vastaukset riittäväksi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Kunnan ilmoitusten julkaiseminen

Kaupunginhallitus päättää, että virallinen ilmoitustaulu on kaupungintalolla (Vapaudenkatu 32) ja virallisen ilmoitustaulun hoitamisesta vastaa kaupungin kirjaamo.
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättää seuraavaa:
- Kunnalliset ilmoitukset julkaistaan kuntalain 108 §:n mukaisesti kaupungin verkkosivuilla.
- Kunnalliset ilmoitukset voidaan erityislainsäädännön edellytysten tai tarpeen mukaan julkaista kaupungin virallisella ilmoitustaululla ja yhdessä paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.

Kaupunginvaltuuston kokouskäytännöt

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy seuraavat menettelytavat toimikaudeksi 1.6.2017–31.5.2021:
- Kaupunginvaltuuston kokouskutsu ja esityslista lähetetään sähköisesti kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä määrätyn lisäksi valtuustossa edustettuna olevien puolueiden kunnallisjärjestöille tai vastaaville sekä viestimille.
- Kokouksen pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina kello 12.00 tai edellisenä työpäivänä kello 12.00, jos maanantai on pyhäpäivä.
- Kokouksen tarkastettu pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä kaupungin verkkosivuilla kuntalain 140 § mukaisesti kokousta seuraavan viikon tiistaina tai seuraavana työpäivänä sen jälkeen, jos tiistai on pyhäpäivä.

Kaupunginvaltuuston kokoukset 1.8.-31.12.2017

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Valtuuston kokoukset pidetään maanantaisin kello 18.00 seuraavina päivinä: 28.8., 25.9., 30.10., 27.11. (kello 16.00) ja 11.12.
- Valtuuston seminaarit pidetään maanantaisin kello 17.00 seuraavina päivinä: 9.10. ja 20.11. Seminaarin yhteydessä on mahdollista pitää myös ylimääräinen kokous, jos puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
- Valtuuston puheenjohtajan kutsusta kokous tai seminaari voi alkaa myös muuna kellonaikana. Ylimääräisiä kokouksia ja seminaareja pidetään puheenjohtajan kutsusta tarvittaessa.
- Kokoukset ja seminaarit pidetään kaupungintalossa. Poikkeuksellisesti kokous tai seminaari voidaan puheenjohtajan kutsusta pitää myös muualla.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee jäseniksi valituista kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen jäsenistä puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen keskusvaalilautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi, kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021
- Kaupunginvaltuusto valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
- Kaupunginvaltuusto asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen tarkastuslautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee tarkastuslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä toimikauden 1.6.2017–31.5.2021 hallinnon ja talouden tarkastusta varten.
- Kaupunginvaltuusto valitsee tarkastuslautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen kaupunkirakennelautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa.
- Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunkirakennelautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunkirakennelautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen sivistyslautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee sivistyslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee sivistyslautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen perusturvalautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto valitsee perusturvalautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.
- Kaupunginvaltuusto valitsee perusturvalautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Jyväskylän kaupungin jäsenten ja varajäsenten valitseminen Jyväskylän seudun jätelautakuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se nimeää Jyväskylän seudun jätelautakuntaan neljä (4) jäsentä, neljä (4) henkilökohtaista varajäsentä ja puheenjohtajan.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen Keski-Suomen Pelastuslaitos –liikelaitoksen johtokuntaan

Asia poistettiin esityslistalta.

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto päättää valittavien kiinteistötoimitusten uskottujen miesten lukumäärästä.
- Kaupunginvaltuusto valitsee uskotut miehet kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- Kaupunginvaltuusto toteaa, että nykyiset lautamiehet jatkavat tehtävässään 30.9.2017 saakka.
- Kaupunginvaltuusto valitsee käräjäoikeuteen 27 lautamiestä 1.10.2017 alkavaksi toimikaudeksi.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen Sisä-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukuntaan

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee kaksi jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä Sisä-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukuntaan toimikaudeksi 2017–2020.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuustoon viisi jäsentä ja viisi henkilökohtaista varajäsentä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Jäsenten ja varajäsenten valitseminen Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä kaupunginvaltuuston toimikaudeksi, joka päättyy 31.5.2021.

Edustajien ja varaedustajien valitseminen Keski-Suomen liiton edustajainkokoukseen

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Keski-Suomen liiton edustajainkokoukseen 32 edustajaa ja kullekin henkilökohtaisen varaedustajan.

Toinen neuvottelu väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamisesta

Kaupunginhallitus päätti ottaa asian pöydältä käsiteltäväksi.

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua varten perustetaan valmistelutoimielin, joka vastaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta. Ensimmäinen neuvottelu toimielimen kokoonpanosta pidettiin 24.3.2017. Valmistelua jatkettiin kuntajohtajien kokouksessa 20.4.2017. Poliittiselle ohjausryhmälle asiaa esiteltiin myös 20.4.2017.

Toisen neuvottelun tarkoituksena on vahvistaa yhteinen näkemys Keski-Suomen väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta ja sen resursoinnista sekä keskustella toimielimen työjärjestyksestä jatkovalmistelun pohjaksi.
Toimielimen asettaa Keski-Suomen maakuntahallitus kokouksessaan 16.6.2017. Työ käynnistyy elokuun alussa, vaikka väliaikaishallinnon perustan asettavan voimaanpanolaki siirtynee suunniteltua heinäkuuta hiukan myöhemmäksi

Kaupunginhallitus edellyttää 13.2.2017/27 tekemänsä päätöksen mukaisesti, että väliaikaishallinnon lähtökohtana on, että sen kokoonpano vastaa lainsäädännössä asetettua paikkajakoa.

Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että väliaikaisen valmistelutoimielimen mahdollisesta aloittamisesta ennen lain voimaantuloa tehdään sopimukset luovutettavien henkilöresurssien osalta. Väliaikaisen valmistelutoimielimen aloittaminen 1.8.2017 alkaen edellyttää, että valtio osoittaa sen toimintaan tarvittavan rahoituksen.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston kokous 9.6.2017

Kaupunginhallitus päättää ottaa asian pöydältä käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitus antaa kaupungin edustajille ohjeeksi, että yhtymähallituksen ehdotukset hyväksytään.


Esityslista liitteineen
http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=4752

Lisätietoja:
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen, p. 044 2848 504
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jaakko Selin, p. 0400 778 779
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Meri Lumela, p. 050 554 7167
kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 014 266 1501

29.5.2017Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje