Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Kesän opastetut yleisökierrokset tutustuttavat Jyväskylässä Alvar Aallon pääkaupunkiin, kaupungin asuinalueisiin ja 180-vuotiaaseen Jyväskylään

Kesän opastetut yleisökierrokset tutustuttavat Jyväskylässä Alvar Aallon pääkaupunkiin, kaupungin asuinalueisiin ja 180-vuotiaaseen Jyväskylään

Jyväskyläläisiä ja Jyväskylässä matkailevia kesäisin ilahduttaneet opastetut yleisökierrokset käynnistyvät jälleen 8.6. ja jatkuvat elokuun lopulle saakka. Kaupungin 180-juhlavuoden ja Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän kaupunki tarjoaa tänä vuonna kierrokset yleisölle poikkeuksellisesti maksuttomina. Kierrokset toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän matkailuoppaat ry:n, Jyväskylän seurakunnan ja Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa.

Oma kylä tutuksi

Tulevan kesän kierroskokonaisuuden teemana on ’oma kylä tutuksi’. Aikaisemmilta vuosilta tuttujen teemojen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu tänä vuonna myös useita uusia kierrostuttavuuksia. Kaikkiaan kesän kattauksesta löytyy 27 opastuskierrosta, joista 18 on kävelykierroksia ja yhdeksän bussikierroksia.

Kävelykierrosten osalta teemoja on viisi: tutut Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita, Tourujoen tienoon tarinoita, Hautakivien kertomaa sekä uudet Jyväskylää Alvar Aallon pääkaupunkina tutuksi tuovat Aalto andante ja KoeAalto. Jälkimmäisessä Aallon arkkitehtuuria lähestytään liikkeen avulla tanssitaiteilija Helena Ratisen ohjaamana.

Bussikierrosten osalta teemoja on neljä ja ne kaikki ovat uusia: Alvar Aallon arkkitehtuuriin syventyvä Aalto bravo, Jyväskylä 180 vuotta sekä kaupungin historiaan, asuinalueisiin ja tarinoihin sukeltavat Kukkulakaupunki Jyväskylä ja Järvikaupunki Jyväskylä. Kaksi kesän opastuskierroksista toteutetaan myös englanninkielisenä, Aalto andante -kävelykierrokset ke 26.7. ja ke 2.8.

Tarkemmat tiedot ja kuvaukset kesän opastuskierroksista löytyvät Visit Jyväskylän verkkosivuilta. Uudet kierrokset ovat jatkossa tilattavissa ympäri vuoden Jyväskylä-infossa sijaitsevasta matkailuneuvonnasta.

Lipuista ja osallistujamääristä

Yleisökierroksille oikeuttavat liput on noudettava etukäteen Jyväskylä-infon matkailuneuvonnasta, Asemakatu 7. Liput ovat saatavilla 1.6. alkaen (ei puhelin- tai ryhmävarauksia). Matkailuneuvonta on avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-15. Kävelykierroksille mahtuu mukaan 30 henkilöä/kierros ja bussikierroksille 49 henkilöä. Alarajaa osallistujamäärän suhteen ei ole, eli kierrokset toteutetaan osallistujamäärästä ja säästä riippumatta.

Lisätietoja:
Anne Yliniemi, Jyväskylän Matkailuoppaat ry, p. 040 702 6647
Jyväskylän seudun matkailuneuvonta/ Visit Jyväskylä, p. 014 266 0113, matkailu@jkl.fi
Susanne Sarvilinna, markkinointipäällikkö, Visit Jyväskylä, p. 0400 885 786, etunimi.sukunimi@jkl.fi

Kooste kesän 2017 opastuskierroksista

8.6. KoeAalto (vetäjänä tanssitaiteilija Helena Ratinen)
10.6. Kukkulakaupunki Jyväskylä (bussikierros)
10.6. Järvikaupunki Jyväskylä –kierros (bussikierros)
28.6. Aalto andante
1.7. Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)
3.7. Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita
5.7. Aalto andante
6.7. Hautakivien kertomaa
6.7. Aalto Bravo (bussikierros)
10.7. Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita
12.7. Aalto andante
13.7. Hautakivien kertomaa
17.7. Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita
19.7. Aalto andante
20.7. Hautakivien kertomaa
22.7. KoeAalto (’Aallon arkkitehtuuria liikkeen näkökulmasta’, tanssitaiteilija Helena Ratinen)
24.7. Seminaarinrinteen ja Älylän kiehtovia kortteleita
25.7. Aalto Bravo (bussikierros)
26.7. Aalto andante (englanninkielinen)
27.7. Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)
27.7. Hautakivien kertomaa
28.7. Tourujoen tienoon tarinoita
2.8. Aalto andante (englanninkielinen)
4.8. Tourujoen tienoon tarinoita
19.8. Jyväskylä 180 vuotta (bussikierros)
26.8. Kukkulakaupunki Jyväskylä (bussikierros)
26.8. Järvikaupunki Jyväskylä –kierros (bussikierros)

29.5.2017Kirsti Lehtola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje