Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 10.4.2017

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 10.4.2017

Tytäryhteisöjen uusien hallitusten kokoonpano

Kaupungin tytäryhteisöjen hallitusten jäsenet valitaan kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa aiemman käytännön mukaisesti. Kuntavaalien takia on tarpeen valita Jyväskylän kaupungin edustajat hallitusten jäseniksi 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle. Syksyllä valittavien uusien hallitusten kokoonpanoihin ja jäsenten valintaperiaatteisiin esitetään joitakin muutoksia.

Kaupunginjohtaja muutti esitystään lisäämällä seuraavan kohdan: Muilla kuin poliittisilla perusteilla valittavien jäsenten valinta valmistellaan konsernijaostossa.

Jaakko Selin (KOK) ehdotti Kati-Erika Timperin (KOK) kannattamana, että Jykes Kiinteistöt Oy:n hallituksen koko on 5 jäsentä, joista kaksi jäsentä on muiden omistajakuntien edustajia ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.

Tuulia Kuntsi (KESK) ehdotti Aimo Asikaisen (KESK) kannattamana, että hallitukseen ei nimetä asiantuntijajäseniä.

Kahden äänestyksen jälkeen (ensimmäisessä äänin 10-3 ja toisessa äänin 10 - 3 tyhjää) Jaakko Selinin ehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi.
Tuulia Kuntsi, Aimo Asikainen ja Tapani Mäki (PS) jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallitus päätti, että yhteisöjen hallitusten nimittämistä valmistellaan siten, että:
- Muilla kuin poliittisilla perusteilla valittavien jäsenten valinta valmistellaan konsernijaostossa.
- Jyväskylän Energia Oy:n hallituksen koko on 10 jäsentä, joista yksi jäsen on henkilöstön edustaja ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen koko on 9 jäsentä, joista kaksi jäsentä on asukkaiden nimeämiä ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Jyväs-Parkki Oy:n hallituksen koko on 7 jäsentä, joista yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Total Kiinteistöpalvelut Oy:n hallituksen koko on 7 jäsentä, joista yksi jäsen on henkilöstön edustaja ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Jykes Kiinteistöt Oy:n hallituksen koko on 5 jäsentä, joista kaksi jäsentä on muiden omistajakuntien edustajia ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Mustankorkea Oy:n hallituksen koko on 5 jäsentä, joista kaksi jäsentä on muiden omistajien nimeämiä.
- Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen koko on 9 jäsentä, joista yksi jäsen on henkilöstön edustaja, yksi jäsen opiskelijoiden edustaja, kaksi jäsentä muiden omistajien nimeämiä sekä kaksi jäsentä valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Education Facilities Oy:n hallituksen koko on 3 jäsentä.
- Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy:n hallituksen koko on 9 jäsentä, joista kaksi jäsentä on muiden omistajien nimeämiä ja yksi jäsen valitaan muilla kuin poliittisilla perusteilla.
- Jyväskylän Jäähalli Oy:n hallituksen koko on 4 jäsentä, joista kaksi jäsentä on muiden omistajien nimeämiä.
- Paviljonkisäätiön hallituksen koko on 5 jäsentä.

Hyvinvointikertomus 2013-16

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen hyvinvointikertomuksen 2013–16.

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Aluekehittämisjärjestelmän ja kasvupalveluiden uudistus on kokonaisuus, joka koskee laajasti kuntia, maakuntia ja valtionhallintoa, mm. Työ- ja elinkeinoministeriön koko hallinnonalaa.
Maakuntauudistuksen myötä muuttuu koko aluekehittämisjärjestelmä. Kasvupalveluiden uudistaminen kytkeytyy hallitusohjelman ”Työllisyys- ja kilpailukyky”
–painopistealueen kärkihankkeeseen ”Kilpailukyvyn vahvistaminen”, jossa linjataan esimerkiksi yrittäjyyden edistämisen toimenpiteitä. Nykyiset ELY-keskusten
ja TE-toimistojen työvoima- ja yrityspalvelut kootaan esityksessä ns. kasvupalveluiksi, joiden järjestäminen ja tuottaminen eriytetetään. Kasvupalvelut on tarkoitus viedä mahdollisimman laajasti markkinoille.
Lausuntopyyntö, sen liite ja luonnos kyselyn vastaukseksi ovat esityslistan liitteinä.

Lausunto lakiesityksestä maakuntien rahoitusta koskevan lakiluonnoksen (HE 15/2017) täydentämiseksi

Jyväskylän kaupunki ei näe huomautettavaa tai muutettavaa rahoituslakiesityksessä esitettyihin maakuntien rahoituksen määräytymisperusteisiin. Maakuntien rahoituksen perustuminen yleiskatteellisuuteen ja laskennallisiin kustannuksiin on perusteltua. Näin maakunta voi omilla päätöksillään ohjata resurssien käyttöä paikalliset olosuhdetekijät ja palvelutarpeet huomioiden ja saa taloudellista hyötyä, mikäli pystyy järjestämään toimintansa laskennallisia kustannuksia edullisemmin.

Lakiesityksen mukaisesti maakuntien rahoituksen lähtötasosta siirryttäisiin porrastetusti viiden vuoden siirtymäkauden aikana lopulliseen rahoituksen tasoon vuonna 2024. Siirtymäkausi on perusteltu, sillä se mahdollistaa maakuntien sopeutumisen kokonaisrahoituksen muutoksiin. Maakuntien rahoituksen päälinjana tulee olla se, että rahoituksella varmistetaan maakunnille olosuhdetekijöiden ja palvelutarpeiden eroista huolimatta tosiasialliset edellytykset järjestää kuntalaisten kannalta tärkeät lakisääteiset palvelut laadukkaasti. Rahoituksessa tulee huolehtia kannustavista elementeistä kustannustehokkaaseen toimintaan, palveluintegraatioon ja ennaltaehkäisevään ja hyvinvointia edistävään toimintaan korjaavien palvelujen sijaan.

Sote- ja maakuntauudistuksen muutoskustannuksiin tulee vuosina 2017 ja 2018 varata valtion talousarvioon riittävät määrärahavaraukset. Sote- ja maakuntavalmistelu sitoo paljon kuntien voimavaroja, jotka ovat pois kuntien oman toiminnan kehittämisestä. Muutosvalmistelun rahoituksen tulee tulla täysimääräisesti valtion talousarviosta siten, että valmistelusta ei synny kunnille kustannuksia. Lakiesitykseen sisältyvä määräys kuntien sosiaali- ja terveystoimen ja pelastustoimen toimitiloihin saamien valtionavustusten takaisinperinnästä luopumisesta 1.3.2018 jälkeen on kannatettava.

Muutoksia nuorisovaltuuston kokoonpanossa

Kaupunginhallitus myönsi Venni Aholle, Katri Koivistolle ja Nea Hovikoskelle eron nuorisovaltuuston jäsenen tehtävästä ja nimeää uusiksi jäseniksi Lotta Niemen, Ronja Tuovisen ja Ruusu-Maaria Leppäsen. Kaupunginhallitus toteaa, että nuorisovaltuuston uutena varaedustajana kaupunkirakennelautakunnassa toimii Jonna Könkkölä.

Paul Abbeyn (Vas.) ym. valtuutettujen valtuustoaloite demokraattisen, avoimen ja läpinäkyvän päätöksenteon vahvistamisesta

Paul Abbey (Vas.) ja 11 muuta valtuutettua ovat tehneet 25.4.2016 valtuustoaloitteen demokraattisen, avoimen ja läpinäkyvän päätöksenteon vahvistamisesta.
Aloitteessa todetaan, että Jyväskylän kaupunginhallinto on eriytetty kolmeksi siiloksi. Kaupungissa on 3 päätoimialaa lautakuntineen, 6 liikelaitosta johtokuntineen ja 21 osakeyhtiötä hallitukseen. Aloitteen mukaan jokainen siilo edustaa erilaista hallinnollista ajatustapaa ja historiallista kehitysvaihetta julkisen hallinnon organisoimisessa.

Vastauksessa todetaan mm. että aloitteessa esitetyt ongelmat liikelaitosten ja osakeyhtiöiden suhteesta kaupungin muuhun päätöksentekoon on tunnistettu ja otettu huomioon hallintosäännön sekä poliittisen johtamisjärjestelmän uudistustyössä.

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Keskustan valtuustoryhmän ym. valtuustoaloite valtuuston roolista kaupungin päätöksentekojärjestelmässä

Keskustan valtuustoryhmä ja 16 muuta kaupunginvaltuutettua ovat tehneet 30.5.2016 valtuustoaloitteen, jossa he ehdottavat, että kaupunginhallitus ryhtyy toimenpiteisiin kaupungin päätöksentekojärjestelmän tarkistamiseksi niin, että valtuusto saa sille kuuluvan, nykyistä vahvemman ja kuntalain mukaisen roolin.

Vastauksessa todetaan mm. että valtuusto ylimpänä päätöksentekijänä päättää merkittävistä linjauksista, joiden mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat toteuttavat omaa, valtuuston niille hallintosäännöllä määrittelemää tehtävää. Lautakunnat ovat perehtyneisyytensä johdosta oikeita asiantuntijatoimielimiä ratkaisemaan lähellä kuntalaisia olevia, palveluihin liittyviä kysymyksiä. Vertailukunnista poiketen kaupungin uudessa hallintosäännössä määrätään, että lautakuntien varsinaisten jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Tämä kuntalain mahdollistama muutos tuo lautakuntien päätöksenteon huomattavasti nykyistä lähemmäksi valtuustoa sekä luo edellytykset tiiviimmälle lautakuntien ja valtuuston väliselle vuorovaikutukselle.

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Kauko Tuupaisen (PS) valtuustoaloite voimassa olevan hallintosäännön 6 §:n 5 momentin tarkistamiseksi

Kauko Tuupainen (PS) on tehnyt 12.12.2016 valtuustoaloitteen hallintosäännön 6 §:n 5 momentin tarkistamisesta siten, että lautakuntien tehtävistä poistetaan maininta ”Lautakunnat päättävät tehtäväalueensa palveluverkoista ja yksittäisten toimipisteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta valtuuston palveluverkkoa koskevien päätösten mukaisesti”.

Vastauksessa todetaan mm. että uudessa hallintosäännössä on määritelty, mitä tarkoitetaan, kun päätetään palveluverkoista. Palveluverkolla tarkoitetaan asiakaspalvelua tuottavista, konkreettisista toimipisteistä (hallinnollisesti toimintayksiköistä) muodostuvaa kokonaisuutta. Perusturvan toimialalla palveluverkkoja ovat terveysasemaverkko, neuvolaverkko, hammashoitolaverkko sekä vanhusten päiväkeskusverkko. Sivistyksen toimialalla palveluverkkoja ovat kouluverkko, päiväkotiverkko sekä kirjastoverkko.
Kaupunkirakenteen toimialalla ei ole palveluverkkoja, kuten ei myöskään konsernihallinnossa.

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Marjo Pakan (Kok.) valtuustoaloite lapsivaikutusten arviointi käyttöön päätöksenteossa

Marjo Pakka valtuustoaloitteessaan (KV 12.12.2016/110) esittää, että Jyväskylän kaupungissa otettaisiin asteittain käyttöön lapsivaikutusten arviointi siten, että määräyskokoelmaa uudistettaessa hallinto- ja toimintasääntöihin lisätään säännös lapsivaikutusten arvioinnista.

Vastauksessa todetaan mm., että kansliapäällikkö on hyväksynyt kaupungin valmisteluohjeen, joka ohjaa kaupungin valmistelutyötä kaikilla toimialoilla. Valmisteluohjeella yhdenmukaistetaan valmisteluprosessia ja ohjataan päätösten valmistelusta sääntöjä tarkemmalla tasolla. Valmisteluohjeen lähtökohtina ovat lainsäädäntö ja hallintolaissa mainitut hyvän hallinnon periaatteet. Valmisteluohjeessa ohjeistetaan vaikutusten ennakkoarvioinnista edellä kuvatun mukaisesti.

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite terveys-, hyvinvointi- ja liikuntavaikutusten arviointi päätöksenteossa

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen (KV 20.2.2017/11), jossa esitetään, että Jyväskylän kaupunki ottaa käyttöönsä terveyden-, hyvinvoinnin ja liikuntavaikutusten ennakkoarvioinnin osana päätöksentekoa ja valmistelua erityisesti merkittävissä hankkeissa ja yhdyskuntasuunnittelussa. Vaikuttavuuden arviointia tulisi aloitteen mukaan tehdä aiempaa enemmän myös jälkikäteen.

Vastauksessa todetaan mm. että yerveys-, hyvinvointi- ja liikuntavaikutuksia seurataan myös Hyvinvointi ja terveys (Hyte) –kertoimella. Jatkossa kuntia kannustetaan seuraamaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä myös ns. Hyte-kertoimen kautta, jossa seurataan useamman eri indikaattorin avulla kunnan toimintaa opetuksessa ja liikunnassa. Liikunnan vaikuttavuutta tullaan siis jatkossa seuraamaan myös näiden Hyte-indikaattoreiden avulla sekä osana hyvinvointikertomustyötä.
https://www.avi.fi/documents/10191/7493562/Timo+Stahl.pdf/62bdea40-d289 -47af-818d-b5d39204353

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Meri Lumelan (Vihr.) ym. valtuutettujen valtuustoaloite sukupuolivaikutusten arvioinnin käynnistämisestä Jyväskylän kaupungin päätöksenteossa

Meri Lumela (Vihr.) ja 19 muuta valtuutettua esittävät valtuustoaloitteessaan (KV 27.3.2017/), että Jyväskylän kaupungissa otettaisiin käyttöön sukupuolivaikutusten arviointi osana asioiden valmistelua ja päätöksentekoa. Jyväskylässä luonteva kohde arviointityön aloittamiselle sekä arvioinnin ja arviointityökalun kehittämiselle olisi Hippos2020 -hanke, jonka vaikutukset kohdistuvat laajasti useisiin erilaisiin väestöryhmiin.

Vastauksessa todetaan mm. että sukupuolivaikutusten arviointi (suvaus) osana kokonaisuutta. Sukupuolivaikutusten arviointia tehdään osana päätöksenteon valmistelua hyödyntäen sidosryhmiä, tutkimus- ja tilastotietoa, asiantuntijakuulemisia ja selvityksiä. Suvaus on osa asioiden huolellista valmistelua, aivan kuten muidenkin vaikutusten arviointi. Vaikutusarvioinnit muodostavat aina kokonaisuuden. Sukupuolinäkökulma tulee muistaa kaikkia vaikutusarviointeja tehtäessä: esimerkiksi mitkä ovat esityksen taloudelliset vaikutukset erikseen naisten ja miesten kannalta. Sukupuolivaikutusten arvioinnin tarve on aina silloin, kun tehdään ihmisiin vaikuttavia toimenpiteitä: esimerkiksi valmistellaan lainsäädäntöä, suunnitellaan palveluita, tehdään resursseja koskevia päätöksiä tai toteutetaan erilaisia hankkeita.
Hippos2020 -hanke on eittämättä tällainen. Tämä valtuustoaloite on saatettu tiedoksi myös Hippos2020 -valmisteluissa vastuussa oleville tahoille.

Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyn selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa annetun vastauksen riittäväksi.

Total Kiinteistöpalvelut Oy:n varsinainen yhtiökokous 19.4.2017

Kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen kansliapäällikkö Heli Leinonkosken ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:
1. Tilinpäätös vahvistetaan.
2. Hallituksen esitys vuoden tuloksen käsittelystä hyväksytään.
3. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
4. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään kaupunginhallituksen 10.12.2012/407 hyväksymän ohjeen mukaisesti.
5. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan
6. Kaupungin edustajiksi hallitukseen valitaan 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle Kimmo Ojala, joka valitaan myös hallituksen puheenjohtajaksi, Pentti
Niekka, joka valitaan hallituksen varapuheenjohtajaksi, Anne Hujala, Mervi Hovikoski, Sari Makkonen ja Jukka Järviniemi.
7. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Oy (KHT-yhteisö)

Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy:n varsinainen yhtiökokous 26.4.2017

Kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen kaupungininsinööri Veli-Jussi Koskisen ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:
1. Tuloslaskelma ja tase vahvistetaan.
2. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
3. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä hyväksytään.
4. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään kaupunginhallituksen 10.12.2012/407 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan.
5. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Oy (KHT-yhteisö).
6. Kaupungin edustajiksi hallitukseen valitaan 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle Aarno Lahtinen, joka valitaan myös hallituksen puheenjohtajaksi, Arjo Heinsola, joka valitaan hallituksen varapuheenjohtajaksi, Jouko Asikainen, Pirjo Ruuskanen, Anniina Runtuvuori ja Aila Kruus edellyttäen, että kaikki osakkeenomistajat antavat varsinaisessa yhtiökokouksessa suostumuksen yhtiöjärjestyksestä poikkeavalle hallituksen jäsenten toimikaudelle.

Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n varsinainen yhtiökokous 20.4.2017

Kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen laskentapäällikkö Vesa Voutilaisen ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:
1. Vuoden 2016 tuloslaskelma ja tase vahvistetaan.
2. Hallituksen esitys vuoden tuloksen käsittelystä hyväksytään.
3. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
4. Vuoden 2017 talousarvio hyväksytään yhtiön hallituksen ehdotuksen mukaisena.
5. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään kaupunginhallituksen 10.12.2012/407 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Matkakustannusten korvaukset maksetaan laskun mukaan.
6. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan.
7. Hallitukseen valitaan 11 jäsentä, joista kaupungin edustajiksi hallitukseen valitaan 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle:
- Osmo Kääriäinen, joka valitaan hallituksen puheenjohtajaksi,
- Eeva-Kaisa Rouhiainen, joka valitaan hallituksen varapuheenjohtajaksi,
- Antero Raninen
- Tuulikki Väliniemi
- Markku Ikkala
- Irja Berglund
- Paula Rastas ja
- Panu Piirtola.
8. Hyväksytään asukasedustajien valinta hallitukseen Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n asukasneuvoston esityksen mukaisesti 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle.
9. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Oy (KHT-yhteisö).

Jyväs-Parkki Oy:n yhtiökokous 24.4.2017

Kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen toimialajohtaja Erja Saarivaaran ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:
1. Vuoden 2016 tuloslaskelma ja tase vahvistetaan.
2. Hallituksen esitys vuoden tuloksen käsittelystä hyväksytään.
3. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
4. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään kaupunginhallituksen 10.12.2012/407 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Matkakustannusten korvaukset maksetaan laskun mukaan.
5. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan.
6. Hallitukseen valitaan 30.9.2017 saakka kestävälle toimikaudelle Eero Kuusela, joka valitaan myös hallituksen puheenjohtajaksi, Paula Rastas, joka valitaan hallituksen varapuheenjohtajaksi, Virpi Kauko, Raimo Kinnunen, Jarmo Nahkamäki, Marjut Lahtinen-Leinonen ja Hannu Laitinen.
7. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Oy (KHT-yhteisö).

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n varsinainen yhtiökokous 26.4.2017

Kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi yhtiökokoukseen kaupunginlakimies Anna Vuorelan ja antaa hänelle seuraavat ohjeet:
1. Vuoden 2016 tuloslaskelma ja tase vahvistetaan.
2. Hallituksen esitys vuoden tuloksen käsittelystä hyväksytään.
3. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus.
4. Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään kaupunginhallituksen
10.12.2012/407 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Matkakustannusten korvaukset maksetaan laskun mukaan.
5. Hallitukseen valitaan neljä (4) varsinaista jäsentä, yksi kustakin omistajakunnasta edellyttäen, että kaikki osakkeenomistajat antavat tähän suostumuksen. Kaupungin edustajaksi hallitukseen valitaan Timo Koivisto.
6. Tilintarkastajien palkkiot maksetaan laskun mukaan.
7. Tilintarkastajaksi valitaan BDO Oy (KHT-yhteisö).

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n omistamien Kasvu Open Oy:n osakkeiden ostaminen

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n omistamat 140 Kasvu Open Oy:n osaketta kauppahinnalla 152,40 euroa per osake päätösliitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin.

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n omistamien Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n osakkeiden ostaminen

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n omistamat 502 Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n osaketta kauppahinnalla 490 euroa per osake päätösliitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin.

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän kokous 20.4.2017

Muutosjohtaja Mattilan ehdotuksen mukaan Jyväskylän kaupungilta väliaikaiseen valmistelutoimielimeen nimettäisiin 3 henkilöä; perusturvan toimialajohtaja Kati Kallimo, henkilöstöjohtaja Arja Aroheinä sekä lakimies Tuomo Ratinen.
Jyväskylän kaupunki toteaa näkemyksenään, että Mattilan esitys ns. perälautamallilla on rakenteeltaan hyväksyttävä. Lopullisesti kaupungin edustajien nimeämiset väliaikaiseen valmistelutoimielimeen sekä toimielimen valmistelutyöhön (projektitoimisto) voidaan kuitenkin tehdä vasta, kun sijaisjärjestelyjen korvauksista on saatu lisäselvitystä.

Kokouksen esityslista oheismateriaaleineen on luettavissa osoitteesta http://www.ks2019.fi/tyoryhmat-ja-muistiot/poliittinen-ohjausryhma
Kaupungin edustajina poliittisessa ohjausryhmässä ovat Jari Colliander (Tuulia Kuntsi), Riitta Mäkinen (Eila Tiainen) ja Meri Lumela (Pauli Partanen).

Kaupunginhallitus antoi kaupungin edustajille ohjeeksi seuraavaa:
Jyväskylän kaupungin edustajien nimeämisestä väliaikaiseen valmistelutoimielimeen sekä toimielimen alaiseen valmisteluun sovitaan lopullisesti vasta sitten, kun tiedetään miten tarvittavat sijaisjärjestelyt korvataan kaupungille.


Kaupunginhallituksen esityslista liitteineen:
http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=4410

Lisätietoja:
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen, p. 044 2848 504
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jaakko Selin, p. 0400 778 779
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Meri Lumela, p. 050 554 7167
kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 014 266 1501

10.4.2017Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje