Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän Lasten parlamentin suuristunto on tiistaina 14.3.

Jyväskylän Lasten parlamentin suuristunto on tiistaina 14.3.

Jyväskylän Lasten parlamentin edustajat kokoontuvat kevään päätapahtumaan, suuristunto-päivään, tiistaina 14.3. Jyväskylän kaupungintalolle. Päivä avataan klo 9.00 yhteisellä avauksella, jonka jälkeen edustajat siirtyvät työskentelemään työpajoihin yhdessä päättäjien ja virkamiesten kanssa muun muassa liikunnan, kouluruokailun, liikenneturvallisuuden, opetuksen ja harrastamisen teemojen äärelle.

Oppilaiden osallistuminen oman opiskelunsa, yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin on uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman keskeisiä periaatteita. Jyväskylän Lasten parlamentin toiminta on osa opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen osallistumisen, vaikuttamisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen osa-aluetta. Vuosiluokkien 1-6 oppilaat pääsevät nostamaan keskusteluun kiinnostavia kehittämisen kohteita lasten näkökulmasta. Kehittämisen teemoja käydään ensin läpi alueellisissa Pikkuparlamenteissa, joista asiat tuodaan Jyväskylän Lasten parlamentin suuristuntoon jatkokäsittelyyn. Jyväskylän Lasten parlamentin suuristunto koostuu alueellisten Pikkuparlamenttien keskuudestaan valitsemista edustajista.

Lisätietoja:
koordinaattori Turo Teittinen, Jyväskylän Lasten parlamentti, puh. 040 516 1842

9.3.2017Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje