Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Noin 500 jyväskyläläistä vaihtoi Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:n asiakkaaksi ensimmäisen kokeiluviikon aikana

Noin 500 jyväskyläläistä vaihtoi Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:n asiakkaaksi ensimmäisen kokeiluviikon aikana

Jyväskylässä käynnistyi maanantaina 20.2.2017 avosairaanhoidon ja sosiaaliohjauksen valinnanvapauskokeilu. Perjantaihin 24.2. kello 15.00 mennessä vaihdon oli tehnyt 487 asukasta. Asukkaista 77 oli Huhtasuon, 296 Keskustan ja 114 Kuokkalan terveysaseman alueelta.

Suurin osa vaihtajista, 334, oli 7-64-vuotiaita. Ikäryhmästä 67–74-vuotiaat vaihdon teki 109 asukasta. Yli 75-vuotiaita vaihtajia oli 40 ja alle 4-vuotiaita neljä. Kaupungin kannalta myönteistä oli se, että 442 vaihtajista teki valinnan kokeilua varten hankitussa verkkopalvelussa. Ainoastaan 45 asiakasta teki vaihdon käymällä terveysasemallaan tai soittamalla sinne.

Tarkempaa tietoa vaihtajista pyritään päivittämään kokeilun verkkosivuille, kun analyysia ehditään viemään tarkemmalle tasolle.

Kokeilu jatkuu vuoden 2018 loppuun asti

Kokeilu jatkuu Jyväskylässä vuoden 2018 loppuun asti. Tähän mennessä palveluntuottajista kokeiluun on hakeutunut mukaan Mehiläinen Terveyspalvelut Oy. Mikäli uusia palveluntuottajia hakeutuu kokeiluun mukaan, niistä tiedotetaan erikseen ja tiedot päivittyvät kaupungin hyväksynnän jälkeen käytössä olevaan järjestelmään.

Kokeilusta kiinnostuneet voivat tehdä vaihdon osoitteessa www.palse.fi/jyvaskyla. Sivuilla opastetaan vaiheittain, miten vaihto tehdään. Vaihto tulee voimaan 7 vuorokauden kuluttua valinnan tekemisestä. Tämän jälkeen asiakas voi alkaa asioimaan yksityisellä palveluntuottajallaan.

Kokeiluun sisältyvät palvelut

Valinnanvapauskokeilussa asiakas saa valitsemaltaan yksityiseltä palveluntuottajalta avosairaanhoidon lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut sekä hoidon vaatimat röntgen- ja laboratoriopalvelut. Kokeilun palvelupakettiin kuuluu myös asiakkaan tarvitsema sosiaaliohjaus ja -neuvonta.

Palveluntuottajan valinta tehdään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, jonka jälkeen voi ilman eri ilmoitusta jatkaa valitulla palveluntuottajalla. Uusi valinta pitää tehdä, jos haluaa vaihtaa tuottajaa tai palata takaisin kunnalliselle palveluntuottajalle.

Valinnan voi tehdä Huhtasuon, Keskustan ja Kuokkalan terveysasemien alueilla asuvat kuntalaiset pois lukien alueen ikäihmiset, jotka ovat palveluasumisen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Heidän palvelut järjestetään muutoin kaupungin toimesta.

Valinnanvapauskokeilun verkkosivut ovat osoitteessa www.jyvaskyla.fi/terveys/valinnanvapaus.

Lisätietoja: valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Riitta Pylvänen, p. 050 590 1525

24.2.2017Emmi Hyvönen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje