Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän kaupunki haluaa selkeyttää hulevesien hallintaa

Jyväskylän kaupunki haluaa selkeyttää hulevesien hallintaa

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta käsittelee seuraavassa kokouksessaan 17.1.2016 hulevesien hallintaa ja sen rahoittamista koskevaa asiaa. Hulevedellä tarkoitetaan maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä.

Kokouksen päätösesityksen mukaan kaupunkirakennelautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että 1.1.2018 alkaen Jyväskylän kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalue on asemakaava-alue, jolla kaupunki vastaa hulevesien kokonaishallinnasta. Esityksen mukaan kaupunki ja Jyväskylän Energia Oy (JE) sopivat yhtiön omistaman hulevesiviemäriverkoston käyttöoikeudesta.

Päätösesityksen mukaan lautakunta esittää myös, että kaupunki ottaa samasta ajankohdasta lukien hulevesijärjestelmän vaikutusalueella käyttöön julkisoikeudellisen hulevesimaksun, jolla katetaan hulevesijärjestelmästä aiheutuvat kustannukset. Asia etenee kaupunkirakennelautakunnan käsittelyn jälkeen kaupunginhallitukseen, ja lopullisesti se käsitellään kaupunginvaltuustossa.

Päätösesityksen taustalla on lainsäädännön muutos: syyskuussa 2014 voimaan tulleiden maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutosten myötä vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä osoitettiin asemakaava-alueella kunnalle. Muuttunut lainsäädäntö velvoittaa kuntia tekemään asemakaava-alueella päätöksen hulevesien hallinnan järjestämisestä – kunta voi huolehtia huleveden hallinnan kokonaisuudesta yksin tai päättää vesihuoltolaitoksen kanssa neuvoteltuaan, että vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä päätöksessä määritellyllä alueella.

Vesihuoltolain siirtymäsäännöksen mukaan vesihuoltolaitos huolehtii ennen 1.9.2014 hyväksytyllä toiminta-alueella huleveden viemäröinnistä siihen saakka, kunnes kunta tekee päätöksen huleveden viemäröintialueesta. Vaikka kunta on vastuussa huleveden kokonaishallinnasta, kiinteistön omistaja tai haltija kuitenkin vastaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaan oman kiinteistönsä hulevesien hallinnasta.

Nykyisin vain osa velvollisista maksaa hulevesien hallinnasta

Vallitsevassa järjestelmässä vastuu hulevesien hallinnasta on osin Jyväskylän Energia Oy:llä ja osin Jyväskylän kaupungilla. JE on päävastuussa hulevesiviemäriverkostosta, joka on siirtynyt vesilaitoskaupoilla sen omistukseen vuosina 2005 ja 2009. JE:n huleveden toiminta-alueet on määritetty entisen Jyväskylän kaupungin alueella sanallisesti sinne, missä hulevesiviemäriverkostoa on rakennettu, ja entisen Jyväskylän maalaiskunnan alueella hajanaisesti karttaesityksenä. Entisen Korpilahden kunnan alueella huleveden toiminta-aluetta ei ole määritetty.

Asemakaava-alueella on noin 16 000 kiinteistöä, mutta sopimus hulevesiviemäriin liittymisestä on vain noin 5 300 kiinteistöllä. Hulevesiviemäriin liittyneet tai liittyvät kiinteistöt maksavat JE:lle kertaluonteisen liittymismaksun sekä vuosittain maksettavan perusmaksun. Kaupunki maksoi JE:lle yleisiltä alueilta pois johdettavasta hulevedestä verovaroin 2,2 miljoonaa euroa vuonna 2016. Liittyneiden kiinteistöjen pienestä määrästä johtuen hulevesimaksun alijäämää on jouduttu kattamaan jätevesimaksulla.

Hulevesimaksu on tasapuolinen

Hulevesien hallintamallia ja hulevesimaksun käyttöönottoa on selvitetty Jyväskylän kaupunkirakenteen toimialalla. Asiaa on valmisteltu ohjaus- ja työryhmässä, jossa on ollut edustusta kaupungilta ja Jyväskylän Energia Oy:stä. Asiaa on myös selvitetty yhteistyössä konsultin, Kuntaliiton, Vesilaitosyhdistyksen ja muiden asiantuntijatahojen kanssa.

Parhaimmaksi toimintavaihtoehdoksi on arvioitu kaupunkirakennelautakunnan päätösesityksessä esitetty maankäyttö- ja rakennuslakiin pohjautuva malli, jossa asemakaava-alueella vastuu hulevesien kokonaishallinnasta on kaupungilla. Tämä vaihtoehto, jossa kaupunki vastaa hulevesien hallinnasta kokonaisuutena, tukee hyvin strategista maankäyttöä. Tällöin kokonaisprosessi yleissuunnittelusta toteutukseen ja rahoituksen järjestäminen ovat yhdellä toimijalla. Tähän malliin sisältyvä julkisoikeudellinen hulevesimaksu on tasapuolisin ja oikeudenmukaisin sekä aiheuttamisperiaatteen mukainen tapa rahoittaa hulevesien kokonaishallinta. Alustavien laskelmien mukaan tavanomaisella omakotitontilla hulevesimaksu olisi noin 50–70 euroa vuodessa.

Esitetyssä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa ratkaisussa voidaan käyttää tarveharkintaa, eikä kiinteistön liittyminen viemäriin ole pakollista, mikäli hulevedet voidaan muuten hoitaa asianmukaisesti. Kiinteistöjen, kaupungin tai JE:n ei myöskään tarvitse tehdä hulevesien johtamiseen mitään muutoksia nykytilanteeseen verrattuna, mutta kiinteistöjen JE:lle maksamat huleveden liittymismaksu ja perusmaksu poistuvat. Tällä hetkellä omakotikiinteistön kertaluonteinen liittymismaksu on 1876,00 euroa ja perusmaksu 74,40 euroa vuodessa.

Toisessa ratkaisuvaihtoehdossa, jossa sovelletaan sekä maankäyttö- ja rakennuslakia että vesihuoltolakia, maksut kohdistuisivat epäoikeudenmukaisesti vain niihin kiinteistöihin, joilla on liittymäsopimus ja jotka ovat rakentaneet asianmukaiset liittymät ja siten jo osaltaan rahoittaneet hulevesiviemärien rakentamista. Tällä hetkellä liittymäsopimus on noin 5 300 kiinteistöllä noin 11 000 potentiaalisesta kiinteistöstä. Liittyneiden kiinteistöjen pienestä määrästä johtuen nykyisiin taksoihin kohdistuu korotuspaine, koska lakimuutoksen vuoksi huleveden alijäämää ei voida enää entiseen tapaan kattaa jätevesimaksulla.

Asiaan liittyvän esityslistatekstin voi lukea osoitteessa http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=4030 (materiaali on pdf-tiedostomuodossa).


Lisätietoja:
- kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Seppo Moilanen, p. 040 552 5795, seppo.moilanen[at]jkl.fi
- yleissuunnitteluinsinööri Mika Koliseva, p. 014 266 5117, mika.koliseva[at]jkl.fi
- vanhempi asiantuntija Markku Hantunen, Jyväskylän Energia Oy, p. 050 310 0140, markku.hantunen[at]jenergia.fi

12.1.2017Jari Salomaa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje