Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Suojatiekyselyn perusteella jyväskyläläisten suojatiekäyttäytymisessä on parantamisen varaa

Suojatiekyselyn perusteella jyväskyläläisten suojatiekäyttäytymisessä on parantamisen varaa

Jyväskylän kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmä toteutti yhdessä Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimijan kanssa toukokuussa 2018 kyselyn suojatiekäyttäytymisestä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 330 henkilöä ja karttavastauksia kertyi yli 760.

Kyselyllä kartoitettiin jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja autoilijoiden toimintatapoja liikenteessä sekä etenkin suojatiekäyttäytymisessä. Ongelmallisia suojateitä ja suojatietapaturmien tapahtumapaikkoja pyydettiin kertomaan kyselyn karttaosiossa. Varsinaisia tapaturmia vastaajat merkitsivät kartalle 28 kappaletta, mutta niiden lisäksi kerrottiin lähes 160 läheltä piti -tilanteesta.

Jalankulkijoiden suojatiekäyttäytymisen suurimmaksi ongelmaksi koettiin heidän havaittavuutensa pimeään vuodenaikaan. Jalankulkijoiden toivottiin kyselyssä myös keskittyvän nykyistä enemmän tienylitykseen sekä viestivän selkeämmin aikeistaan ylittää tie. Jalankulkijoiden kannalta hankalimmaksi paikaksi merkittiin Vapaudenkadun ja Heikinkadun liittymä.

Pyöräilijöiden liikennekäyttäytymisen merkittävimmäksi ongelmaksi koettiin kyselyssä se, että he eivät noudata tai tiedosta väistämisvelvollisuuttaan. Tämä ilmenee erityisesti tilanteissa, joissa heidän pitäisi pyörätien jatketta ajaessaan väistää sekä oikealta että vasemmalta tulevaa liikennettä. Pyöräilijöillä on myös parannettavaa pimeällä näkymisessä. Pyöräilijöiden kannalta hankalimmaksi kohdaksi merkittiin Vasarakadun ja Merasinin kiertoliittymä kauppakeskus Sepän edustalla.

Autoilijoiden toivotaan laskevan ajonopeuksia suojateiden kohdilla ja viestivän siten selkeämmin jalankulkijoille, että aikovat päästää heidät turvallisesti tien ylitse. Liian yleistä on myös se, että autoilija ei pysähdy suojatien eteen vaikka viereisellä kaistalla oleva auto olisikin pysähtynyt. Autoilijoiden kannalta hankalimmaksi kohdaksi merkittiin Rautpohjankadun ja Jyrsijänkadun liittymä jäähallin tuntumassa.

Suojatiekulttuurin parantamisen kannalta vastaajat arvottavat liikennekasvatuksen ja viestinnän sekä liikenneympäristön turvalliset ratkaisut yhtä tärkeiksi ja tarpeellisiksi vaikuttamistavoiksi. Vastaajat toivat myös esille keinoja parantaa omaa käyttäytymistään jalankulkijana, pyöräilijänä tai autoilijana liikkuessaan. Pääosin itsensä haastaminen liittyi toisten parempaan huomioimiseen, tarkkaavaisuuden parantamiseen, turvalaitteiden käyttöön ja sääntötuntemuksen parantamiseen.

Kyselyn tuloksiin voi tutustua tarkemmin oheisen yhteenvedon avulla https://www.jyvaskyla.fi/kadut/liikenneturvallisuus

Kyselyn karttavastauksiin voi puolestaan perehtyä seuraavan linkin takaa: http://apps.strafica.fi/karpalo/tulokset/jklsuojatie/

Lisätietoja:

• Janne Hölttä, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5122, janne.holtta (at) jkl.fi

• Tapio Kinnunen, Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija, p. 050 325 2984, tapio.kinnunen (at) strafica.fi

20.6.2018Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje